Halpa-Hallin katto sortui ja yksi ulkoseinä kaatui lauantaiaamuna Haapajärvellä. Onnettomuudessa ei loukkaantunut kukaan. Kauppa tyhjennettiin jo aikaisemmin aamulla, kun katosta alkoi kuulua pauketta ja välikaton levyjä putosi alas.
Suuronnettomuuden mahdollisuudet olivat suuret. Katto sortui kuitenkin hitaasti, ja siihen ehdittiin reagoida. Haapajärven palopäällikkö Harry Lehtinen pitää raskasta lumikuormaa todennäköisenä syynä katon romahtamiseen. "Henkilökunta on kyllä puhunut katon halkeamasta aiemmin", Lehtinen kertoi.
Turman esitutkinta alkoi heti
Paikalla, josta sortuma lähti liikkeelle, oli Lehtisen arvion mukaan lunta 30--40 senttiä. Määrää ei ehditty mitata. "Rakenteiden pitäisi kestää tällaiset lumikuormat", Lehtinen totesi.
Onnettomuustutkintakeskus aloitti heti kattoromahduksen esitutkinnan. Samanlainen on aloitettu Keiteleen Spar-marketin perjantaisesta notkahtamisesta.
Palokunta sai hälytyksen kello 8.42. Paikalle tuli kaikkiaan yhdeksän Jokilaaksojen pelastuslaitoksen yksikköä, eli 45--50 miestä. Palokunta ei ollut aloittanut rakennuksen tukemista, vaan odotti asiantuntijoiden tuloa. "Purimme ulkoseinän peltiä jo aikaisemmin aamulla. Siellä oli retkahtanut kattotuoleja, ja katto oli painunut räystäiden läheltä notkolleen noin 40 senttiä."
Myymälän seinä pullisteli
Kun Alpo Saarela tuli Nanna-koiransa kanssa lauantaiaamuna Halpa-Hallin kulmille, hän huomasi myymälän seinän pullistelevan. "Se oli kuin käynyt makkara", hän kuvaili. Ei arvannut Saarela kuten ei samat merkit nähnyt Reijo Puranenkaan, että rakennus hetken päästä sortuisi. "Haapajärveltä on kantautunut viime aikoina vain huonoja uutisia", miehet valittelivat.
Taloudelliset vahingot Haapajärven marketin romahtamisesta ovat mittavat. Kokkolan Halpa-Halli Oy:n markkinointipäällikkö Janne Ylinen puhuu useista miljoonista euroista.
Ylisen mukaan market joudutaan pitämään kiinni toistaiseksi.
Yhtiö päätti heti aamulla tarkistuttaa lumitilanteen muiden myymälöidensä katoilla. Ketjulla on kaikkiaan 30 liikettä. "Kyse ei ole siitä, että pelkäisimme rakennusten olevan huonosti rakennettuja, vaan tarkistus on syytä tehdä isojen kattopinta-alojen myymälöissä." Haapajärven Halpa-Halli on nuori, reilusti alle 10-vuotias. Pulpettikattoisessa kiinteistössä on puurakenteiset kannatinrakenteet. Ulkoa se on tiilinen.
Muuallakin samanlaisia myymälöitä
"Samanlaisia myymäläratkaisuja yhtiöllä on myös muualla Pohjois-Pohjanmaalla. Syy on selvitettävä tarkkaan", Ylinen totesi. Ylinen pitää tapahtunutta erittäin valitettavana. Hän lähti heti tiedon saatuaan Haapajärvelle. "Olemme käyneet terapeuttista keskustelua henkilökunnan kanssa asiasta", hän kertoi.
Ylinen kiittelee henkilökuntaa. "Se toimi ripeästi ja ammattimaisesti ohjatessaan väen ulos liikkeestä siinä vaiheessa, kun ennakkomerkit katon romahtamisesta näkyivät. Katto romahti 1,5 tuntia sen jälkeen." Väki lähti nopeasti. Osalta asiakkaista jäi tavaroita kassalle. Asiakkaita oli liikkeessä Ylisen mukaan joitakin kymmeniä. ja henkilökuntaa toistakymmentä.
"Jos sortuminen olisi sattunut myöhemmin päivällä vilkkaampaan kauppa-aikaan, väkeä olisi ollut sisällä satoja."