Matti Vanhasen hallituksen toinen budjettiriihi päättyi päivässä. Hallitus ansaitsee tunnustuksen siitä, ettei se sortunut poliittiseen teatteriin ja venyttänyt riihtä julkisuussyistä, kun sillä ei ollut tosiasiassa enempää päätettävää.
Erkki Liikanen otti 1990-luvun lopulla Harri Holkerin hallituksen valtiovarainministerinä tavaksi hoitaa vauhdikkaasti hallituksen budjettineuvottelut. Hän pudotti budjettiriihien keston viikosta muutamaan päivään. Yli vuosikymmen sitten laman aikana aloitettu kehysbudjetointi on mahdollistanut vieläkin nopeamman aikataulun. Viime vuosina hallituksilta on mennyt vain pari päivää budjettiesityksen viimeistelyyn, kun asiat on valmisteltu hyvin etukäteen.
Vanhasen hallituksen käyttämä päivä - tai oikeammin vajaa vuorokausi - vuoden 2005 talousarvioesityksen tekoon vaikuttaa uudelta, hienolta ennätykseltä, mutta tosiasiassa tämän vuoden budjettiriihtä ei voi verrata aikaisempiin tekemättä niille vääryyttä. Ennätysvauhdille on yksinkertainen selitys: hallitus lakaisi maton alle vaikeat asiat ja teki päätöksiä hyvistä asioista aidossa jakopolitiikan hengessä. Se siis meni yli siitä, missä aita on matalin.
Maton alle lensivät tuloveron kevennykset, jotka hallitus haluaa kytkeä tavoitteena olevan maltilliseen tulosopimuksen porkkanaksi. Vaikka strategia perustuu tuttuun ja tuloksia tuottaneeseen toimintamalliin, olisi ollut parempi, jos hallitus olisi jo nyt ilmaissut selkeämmin oman tahtonsa siitä, millaisia kevennyksiä se aikoo tehdä. Nyt on vaarana, että SAK ja STTK sanelevat tuloneuvottelujen yhteydessä hallitukselle tuloverojen kevennysmallin.
Ikävin ohitus tapahtui kuitenkin, kun hallitus päätti jo ennen riihtä siirtää päätökset matalapalkkatyön tukemisen aloittamisesta vuoden 2006 alkuun. Matalapalkka-alojen sosiaaliturvamaksu-uudistuksen sisältökin jäi sopimatta. Suomen politiikan ja yhteiskunnan pahin ongelma on ollut jo 13 vuotta suurtyöttömyys. Työttömyyttä ei ole puolitettu vieläkään, ja nyt hallitus hyljeksii aktiivisesti omaa työllisyystavoitettaan lykkäämällä tuonnemmaksi poliittisesti vaikeita päätöksiä. Olisi jo ollut korkea aika tehdä jotain välillisten työvoimakustannusten alentamiseksi.
Hallitus teki sen sijaan helpon päätöksen sopimalla noin neljäntuhannen pitkäaikaistyöttömän mahdollisesta siirtämisestä työttömyyskortistosta eläkkeelle. Päätös tuntuu hyvältä yksilölliseltä ja inhimilliseltä kannalta, mutta se merkitsee samalla sitä, että hallitus levittää kätensä vaikean pitkäaikaistyöttömyyden edessä.
Pää on avattu nyt sille, että myös muita pitkäaikaistyöttömiä saatellaan eläkkeelle myöhemmin. Yhteiskunnan tukijärjestelmät on luotu sitä varten, että ne auttavat ihmisiä selviytymään pahimman yli. Nyt työttömyystukijärjestelmästä onkin tulossa pitkä silta eläkkeelle.
Hyviin päätöksiin kuuluvat myös kansaneläkkeiden tasokorotuksen aikaistus vuodella sekä kotitalousvähennyksen piirin laajennus ja parannus. Luvassa on myös huomattavia panostuksia liikenneinvestointeihin, muun muassa Tornion meriväylän syvennykseen.
Jakopolitiikan karamellinpaloilla ei kuitenkaan vaikuteta yhteiskunnan suuriin rakenteellisiin ongelmiin. Huippunopea budjettiriihi vain korostaa sitä, että hallitukselta puuttuvat visiot yhteiskunnan kehittämiseksi ja rohkeus uudistusten tekoon. Se luottaa edeltäjiensä tavoin talouskasvun, tulopolitiikan ja veronkevennysten voimaan. Niin on tehty jo yli kymmenen vuotta, mutta tulokset eivät mairittele - budjettitasapainon korjaantumista lukuunottamatta. Ongelmat kasautuvat ja pakottavat ennen pitkää tekemään kriisiratkaisuja.