Kajaani Poliisi tutkii Kainuun islamilaisen yhdyskunnan moskeijaan kohdistunutta rasistista rikosta. Kerrostalon alimmassa kerroksessa sijaitsevan moskeijan pääovea ja ikkunoita töhrittiin punaisella nesteellä Kajaanin Kirkkoaholla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Rikosylikomisario Ari Kylmäniemi Kajaanin kihlakunnan poliisilaitokselta kertoo, että teosta epäiltynä on kuulusteltu neljää kajaanilaista nuorta miestä. Poliisi pitää päätekijänä vuonna 1975 syntynyttä miestä, joka on edelleen kiinniotettuna. Muut epäillyt ovat hieman alle 20-vuotiaita.
Kylmäniemen mukaan epäillyt ovat kertoneet, että he ovat halunneet aiheuttaa teollaan mielipahaa ja loukata moskeijan käyttäjiä.
Asian vuoksi kootussa tutkintaryhmässä on Kajaanin poliisin lisäksi ollut useita Keskusrikospoliisin pohjoisen alueosaston sekä Oulun poliisilaitoksen poliiseja.