Työn­te­ki­jän oikeus teok­siin voi säilyä

Työ- tai virkasuhteessa syntyneen teoksen tekijänoikeudet säilynevät vastaisuudessa tekijällä, jos sopimukset tai vakiintuneet tavat eivät muuta määrää. Asiaa esittää tekijänoikeuslain muutosta pohtinut opetusministeriön työryhmä.

Tuore ehdotus vahvistaa silti työnantajan oikeutta teoksiin. Sen mukaan työntekijällä ja työnantajalla olisi rinnakkainen oikeus käyttää teosta.

Työryhmä korostaa, että kyse on toissijaisesta säännöksestä. Ensisijaisesti pätisivät voimassa olevat sopimukset ja eri alojen vakiintuneet käytännöt. Tavoitteena on selkeyttää sekä työntekijän että työnantajan oikeuksia ja parantaa luovien alojen työllistämismahdollisuuksia.

Lausuntokierrokselle nyt lähtevä ehdotus on kompromissiratkaisu. Aiemmin on ehdotettu, että tekijänoikeudet siirtyisivät suoraan työnantajille. Työntekijät ovat kuitenkin pelänneet, että se heikentäisi heidän neuvotteluasemiaan.

Ilmoita asiavirheestä