Erauspojan polun ympärillä Korouoman pohjoisosassa vallitsee lähes rikkumaton hiljaisuus. Ainoa ääni on kengänpohjien tasainen kumina puunjuurten raidoittamalla polulla. Pitkospuilla askeliin tulee ontompi kaiku. Lapiosalmen Eräleirikeskuksen toiminnanjohtaja Jouko Rautkivi astelee eteenpäin ja Tapsu-koira tikkaa nopeilla jaloillaan vieressä.
Liikkeelle on lähdetty Koivukönkäältä, Korouoman vaellusreitin pohjoisesta päätepisteestä. Määränpäänä on jylhältä kalskahtava Pirunkirkko, yksi reitin mieleenpainuvimmista etapeista.
Korouoman pohjoisosassa maasto on helppokulkuista. Toki polulle puskevat puunjuuret jarruttavat kulkemista jonkin verran ja pakottavat katsomaan, mihin astuu.
"Aloittelijankaan ei ainakaan tarvitse pelätä eksymistä täällä", Rautkivi huikkaa muutaman metrin päästä edeltä. Ja toden totta: puihin on maalattu oransseja täpliä sen verran tiheään, että eksyminen vaatisi jo erikoislahjoja.
Ja taitaisi se vaatia, vaikka merkkejä ei olisikaan. Ainakin siinä vaiheessa, kun tullaan varsinaiselle kanjonin alueelle. Rotkon pohjalla suunta on yleensä harvinaisen hyvin selvillä.
Tullaan Pirunkirkolle. Nimen syntytaustan voi hyvin ymmärtää tällaisella säällä, kun umpiharmaa taivas tihuttaa vettä ja kallionreuna piirtyy uhkaavana pilviä vasten. Pari lintua kiertelee raakkuen kanjonin yllä. Luonnon voiman aistii kallion alapuolelle kasautuneista kivilohkareista, joiden joukko kasvaa sitä mukaa kuin kallio rapautuu. Pirunkirkon laidalla kalliosta irrallaan törröttää valtava kivipaasi. Rautkiven mielestä näyttää, kuin siinä olisi Pirunkirkon saarnastuoli.
Uudehkosta laavusta on Pirunkirkolle suora näkymä. Vieraskirjasta selviää, että paikalla on edellisenä päivänä käynyt puolalaisia matkaajia. Ehkä he ovat käristelleet paikalla makkaraa, kiehauttaneet sumpit ja osoitelleet kilvan kohti henkeäsalpaavaa näkymää.
Pirunkirkolta palatessa Koivukönkään laavulla kahveja on keittelemässä ryhmä Lapin ammattiopiston erä- ja luonto-opaskurssilaisia. He viettävät Korouomassa kaksi päivää ja suorittavat matkalla erilaisia tehtäviä. Seuraava odottaakin jo Pirunkirkolla; se on laskeutuminen köyden varassa alas pystysuoraa kallioseinää. Kurssilaiset pitävät Korouoman ehdottomana valttina sen monipuolisuutta. Maisemat vaihtuvat jylhistä kallioista reheviin lehtoihin ja kuivista hiekkakankaista kirkasvetisiin rotkojärviin. Alueella voi kalastaa, nähdä Posion leveysasteille epätavallisia kasveja sekä bongata lintuja -- alueella on muun muassa maakotkan pesä. Mammuttiputouksella taas harrastetaan talvisin jääkiipeilyä.
"Lisäksi Korouoma on niin lähellä mutta silti niin kaukana", kurssilaisten retken järjestävän Tunturin Kutsun Kalevi Ahonen huomauttaa. Alue on varsin helposti saavutettavissa, mutta silti siellä voi kuljeskella keskellä erämaata.
Maisemien täydellinen muuttuminen tulee hyvin esille vaikkapa käveltäessä noin puolentoista kilometrin matka Saukkovaaran pysäköintipaikalta alas kanjoniin. Lähtöpaikalla metsä on havuvoittoista ja polku hiekkainen. Mitä lähemmäs rotkolaakson pohjaa kuljetaan, sitä rehevämmäksi kasvillisuus muuttuu. Kun tullaan Kanjonin laavulle, ympärillä on yhtäkkiä vehreää heinää ja lehtipuita. Laakson pohjalla mutkittelee kapea, kirkasvetinen Korojoki, ja sen yli kulkee pieni silta. Kun vielä kulkee kivenheiton verran eteenpäin ja esiin tulee puinen Piippukota, on kuin käyskentelisi Tolkienin Konnussa.
Parin mutkan takana maisema vaihtuu taas äkkiarvaamatta, kun näkyviin tulee Mammuttikallion kiipeilypaikka. Kestää hetken aikaa ymmärtää, että kallion yläosassa näkyvät puut ovat todella puita, eivät pieniä pensaita. Rautkiven mukaan normaalivauhtia etenemällä koko reitin selvittää yhdellä yöpymisellä. Mutta jos haluaa välillä koukata mutkan kautta, nautiskella maisemista, uiskennella rotkojärvissä ja vaikka kalastella, reissuun saa helposti menemään kolmekin yötä. Tai miksei vaikka viikon.
Niin lähellä mutta silti niin kaukana. Korouomaan voi todella hukata itsensä muutamaksi päiväksi. Mutta turvallisesti -- oranssit täplät säilyttävät kosketuksen sivilisaatioon, vaikka sen olemassaolo häikäisevän luonnon keskellä tuppaisikin unohtumaan.
Korojokea ja sen sivujokia on aikoinaan käytetty myös uittoväylinä. Korouoman Koivukönkään putous syntyi vuonna 1893, kun humaltuneet patovahdit nukahtivat työnsä ääreen ja Kurttajoki mursi itselleen uuden uoman parinsadan metrin matkalle.
Lapiosalmen Eräkeskuksen toiminnanjohtajalle Jouko Rautkivelle Korouoman vaellusreitti on tullut tutuksi.
"Lisäksi Korouoma on niin lähellä mutta silti niin kaukana", kurssilaisten retken järjestävän Tunturin Kutsun Kalevi Ahonen huomauttaa. Alue on varsin helposti saavutettavissa, mutta silti siellä voi kuljeskella keskellä erämaata.
Maisemien täydellinen muuttuminen tulee hyvin esille vaikkapa käveltäessä noin puolentoista kilometrin matka Saukkovaaran pysäköintipaikalta alas kanjoniin. Lähtöpaikalla metsä on havuvoittoista ja polku hiekkainen. Mitä lähemmäs rotkolaakson pohjaa kuljetaan, sitä rehevämmäksi kasvillisuus muuttuu. Kun tullaan Kanjonin laavulle, ympärillä on yhtäkkiä vehreää heinää ja lehtipuita. Laakson pohjalla mutkittelee kapea, kirkasvetinen Korojoki, ja sen yli kulkee pieni silta. Kun vielä kulkee kivenheiton verran eteenpäin ja esiin tulee puinen Piippukota, on kuin käyskentelisi Tolkienin Konnussa.
Parin mutkan takana maisema vaihtuu taas äkkiarvaamatta, kun näkyviin tulee Mammuttikallion kiipeilypaikka. Kestää hetken aikaa ymmärtää, että kallion yläosassa näkyvät puut ovat todella puita, eivät pieniä pensaita. Rautkiven mukaan normaalivauhtia etenemällä koko reitin selvittää yhdellä yöpymisellä. Mutta jos haluaa välillä koukata mutkan kautta, nautiskella maisemista, uiskennella rotkojärvissä ja vaikka kalastella, reissuun saa helposti menemään kolmekin yötä. Tai miksei vaikka viikon.
Niin lähellä mutta silti niin kaukana. Korouomaan voi todella hukata itsensä muutamaksi päiväksi. Mutta turvallisesti -- oranssit täplät säilyttävät kosketuksen sivilisaatioon, vaikka sen olemassaolo häikäisevän luonnon keskellä tuppaisikin unohtumaan.
Korouoman vaellusreitti on noin 30 kilometrin pituinen. Sen lähtöpisteet ovat Koivukönkäällä, Saukkovaarassa ja Lapiosalmessa.
Reitin varrella on laavuja, kotia, vuokrattavia kämppiä sekä tupia, joihin pääsee ilman avaimia. Kämppiä vuokraa Metsähallituksen maksullisista luontomatkailupalveluista vastaava Villi Pohjola. Korouoma--Simojärvi-virkistyskartan voi ostaa esimerkiksi Maanmittauslaitokselta. Karttoja löytyy internetistäkin, mutta kaikki tiedot niissä eivät välttämättä pidä paikkaansa. Opastustaulujen kartat reitin varrella ovat ajan tasalla.
Vaeltajalla on valittavinaan monia erilaisia reittivaihtoehtoja. Osan reitistä kulkee huonompikuntoinenkin, osa vaatii normaalikuntoa. Näyttäviä maisemia pääsee silti ihailemaan kohtuullisen helposti esimerkiksi Saukkovaarassa, jossa metsätie tuo reilun kilometrin päähän kanjonista.
Pohjoisosassa kulkeva Erauspojan polku haarautuu matkalla ylä- ja alareitiksi, joista ensimmäinen on vaativa ja jälkimmäinen helpompi.
Saukkovaaran ja Pajupuron autiotuvan välillä reitti kulkee rotkolaakson jylhimmissä osissa ja on kohtalaisen vaativa. Sen jälkeen maasto on hyvin vaihtelevaa, ja eteläpäässä kalliot loivenevat harjumaisemiksi.
Kun vaellusreitin on kulkenut päästä päähän, lähtöpaikalle päästäkseen voi tilata taksin, joka kuljettaa matkan normaalihintaa edullisemmalla tasataksalla.
