Fort Hood on kuin pieni kau­pun­ki

Yhdysvaltojen suurimpiin sotilastukikohtiin kuuluva Fort Hood sijaitsee Teksasissa lähellä Killeenin kaupunkia, Austinin ja Wacon välimaastossa.

Yhdysvaltojen suurimpiin sotilastukikohtiin kuuluva Fort Hood sijaitsee Teksasissa lähellä Killeenin kaupunkia, Austinin ja Wacon välimaastossa.

Tukikohta on jo itsessään pieni kaupunki, sillä siellä asuu noin 50?000 sotilasta. Tukikohdassa on kauppojen ja asuntojen lisäksi muun muassa museo, matkatoimistoja, elokuvateatteri, sairaala, paloasema ja kukkakauppa. Tukikohdassa ilmestyy myös oma sanomalehti.

Tukikohta avattiin vuonna 1942. Se on nimetty Yhdysvaltojen sisällissodassa mainetta saavuttaneen etelävaltioiden kenraalin John Bell Hoodin mukaan.

Fort Hoodissa koulutettiin aikoinaan joukkoja jo Vietnamin sotaa varten. Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen Fort Hood on ollut keskeisessä asemassa Yhdysvaltojen terrorismin vastaisen sodan kannalta, sillä monet sen sotilaat ovat palvelleet Irakissa ja Afganistanissa.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan Irakissa ja Afganistanissa on kuollut noin 500 Fort Hoodin sotilasta.

Ilmoita asiavirheestä