Saa­ri­se­läl­le tulossa tor­ni­ho­tel­li

Saariselän uusi asemakaava hyväksyttiin Inarin valtuustossa lähes yksimielisesti 22 äänellä. Vain kaksi valtuutettua äänesti vastaan ja kaksi tyhjää.

Saariselän uusi asemakaava hyväksyttiin Inarin valtuustossa lähes yksimielisesti 22 äänellä. Vain kaksi valtuutettua äänesti vastaan ja kaksi tyhjää.

Entistä tiiviimmän ja tehokkaamman kaavan takana olivat keskustan, kokoomuksen, sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton valtuustoryhmät. Siitä huolimatta keskustelussa sinkoili uhkauksia jopa Siulan liikenteen häiritsemisestä, valituskierteestä ja tulevista oikeuskäsittelyistä.

Lillukan varsia ja takinkääntöjä

"Tämä on suuri kysymys, ei takerruta lillukanvarsiin", toivoi Saariselän vanhimpiin yrittäjiin kuuluva keskustan valtuutettu Teuvo Katajamaa, kun keskustelu uhkasi pysähtyä Saariselällä nykyään ainoana toimivan huoltamoyrittäjän tontille ja kaavamuutosta oli ehditty esittää sekä hylättäväksi että hyväksyttäväksi, mutta ilman uutta polttoaineen jakeluasemaa.

"Jos kaavaa ei nyt hyväksytä, niin vaikutukset ovat suuret. Useat toimijat vetävät rahansa jonnekin muualle", Katajamaa evästi. Hän muistutti siitä, että Saariselällä on liian vähän kaupallista majoituskapasiteettia ja keskukseen on saatava lisää infrastruktuuria ja korkeampitasoista majoitusta.

Katajamaa tunnustautui samalla takinkääntäjäksi: hän oli aluksi asettanut kahdeksankerroksisen hotellin kyseenalaiseksi mutta myönsi sen nyt tarpeelliseksi.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Terho Kinisjärvi (vas.) puolusti esitystä mainitsemalla, että kaavan uusi rakennusmassa peittäisi yksikerroksisena kymmenen kilometriä pitkän ja yhtä leveän alueen, nyt se sijoittuu luontoa säästävästi puolen neliökilometrin alueelle.

"Saariselällä ei ole voitu tarjota uusia rakennuspaikkoja kymmeneen vuoteen, joten yrittäjät ovat menneet muualle", hän muistutti.

Kylmäasema Siulan kupeeseen

Kaavan hylkäämistä esittänyt Marko Katajamaa (vas.) keskittyi puheissaan ajamaan lähinnä Saariselän ainoan huoltoasemayrittäjän etua. Vasemmistoliiton ryhmä ilmoitti jäsenensä puhuvan "omalla suullaan" ja totesi, että "siitä voi vetää johtopäätökset".

Myös Anu Pietikäinen (sit.) esitti uuden polttoaineen jakeluaseman poistamista kaavasta.

Molemmat esitykset hävisivät kuitenkin äänestyksessä, joten kaavassa on varattu kylmäaseman paikka Siulan edustalle, nykyiselle paikoitusalueelle.

Valtuusto tutustui ennen kaavakokousta Saariselkään paikan päällä. Suunnittelukeskus Oy:n edustajat esittelivät lisäksi kokouksessa havainnekuvin rakennusmassan sijoittumista sekä kaava-alueelle että laajemmin maisemaan.

Lapin ympäristökeskus on suhtautunut kaavaan nuivasti. Sen mukaan on kyseenalaista, täyttääkö kaava terveellisen, turvallisen ja viihtyisän elinympäristön vaatimukset.

Kiinteistöinsinööri Arto Leppälän kokouksessa antaman selostuksen mukaan terveellisyyttä ja turvallisuutta on tähän asti puitu silloin, kuin asuinalueita on pyritty sijoittamaan entisille kaatopaikoille tai meluisiin paikkoihin.

Korkean ja tiiviin rakentamisen vaikutuksista terveyteen ei ole KHO:n ennakkopäätöstä.

Kunnanhallituksen esityksessä edellytetään, että yli nelikerroksisiin rakennuksiin asennetaan muun palonehkäisyn tueksi automaattinen sammutusjärjestelmä ja riittävä pelastustieverkosto.

Hyväksyttyyn kaavapäätökseen jätettiin kaksi eriävää mielipidettä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä