Kello käy eikä uutta SDP:tä näy. Tyytymättömyys Jutta Urpilaisen vetämän puolueen nykylinjaa vastaan kasvaa. Puheet Urpilaisen kaatokampanjasta ovat silti ennenaikaisia.
Julkisuus on pyörinyt pitkälti sen ympärillä, mitä tapahtuu keskustan ensi kesän puoluekokouksessa. On aika ryhtyä seuraamaan tarkemmin myös sitä, mitä tapahtuu SDP:ssä.
Tuskin puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle ovea ensi toukokuun puoluekokouksessa näytetään, vaikka arvostelu nykylinjasta kasvaa.
Metallin johtomiehetkin vakuuttelevat, etteivät ole ajamassa Urpilaista ulos. Tavoite on saada puoluekokoukseen mahdollisimman monta edustajaa ja haastaa puoluejohdon ajama linja.
Valtataistelu linjasta on kiihtymässä. Metalli pyrkii Työn punaisella ohjelmallaan palauttamaan SDP:n takaisin työn puolueeksi. Ay-liike ei kuitenkaan voi yksin sanella puolueen linjaa. Se linjataan yhdessä keskustelemalla.
Puheenjohtajakisan Urpilaiselle hävinnyt Erkki Tuomioja haukkui kuntavaalien jälkeen SDP:n linjan unelmahötöksi. Metallin viestintäpäällikkö Matti Putkonen kuvaa menoa keskiviikon Ilta-Sanomissa "punavihreäksi hössötykseksi", jossa sosialidemokraattinen työn aate on hukattu, ja "homma on karannut käsistä".
Puoluejohtaja Urpilaisen edeltäjä Eero Heinäluoma oli SAK:n kasvatti. Hän ei katkaissut napanuoraa ay-liikkeeseen.
Urpilainen lupasi "uuden SDP:n". Puheissa ja kannanotoissa puolueen perinteinen ruisleipä - työ ja toimeentulo sekä maalle kasvua ja hyvinvointia jauhava teollisuus - on saanut tehdä tilaa muun muassa ilmasto- ja ympäristöpolitiikalle.
Monen ay-aktiivin mielestä Urpilainen hylkäsi paitsi vanhan SDP:n myös heidät. Kentälläkin haikaillaan vanhaa.
Monet puolueen vaalit aiemmin vetänyt Tela-johtaja Markku Jääskeläinen kirjoitti maanantaina Uutispäivä Demarin kolumnissaan, että lähes kaikki hänen kentällä tapaamansa ihmiset kaipailevat "vanhaa, kunnon SDP:tä."
Urpilaiselta ja muulta johdolta odotetaan agendalle aiemmin kuuluneiden asioiden parempaa ja näkyvämpää painotusta; paluuta siihen, että 90 prosenttia on vanhaa ruisleipää ja 10 prosenttia uutta.
Urpilainen luki ajan merkit väärin ja lähti siitä, että miltei kaiken pitää olla uutta. Nyt hän joutuu pikkuhiljaa ottamaan vanhan ruisleivän esille. Jos näin ei käy, yhä useampi kysyy: mitä SDP:lle oikein tapahtuu?
Ainakin katsomoon siirtyvien määrä kasvaa.
Julkisuudessa johtaja ja linja liimautuvat aina yhteen. Urpilaisen julkisuuskuva ei ole hääppöinen. Hän vaikuttaa yhä epävarmalta, mutta yrittää korostaa varmuuttaan. Tämä kostautuu.
Kapinasta on silti ennenaikaista puhua. Eduskuntaryhmä on jopa hämmästyttävän rauhallinen. Kukaan ei ole vaatinut johdon vaihtoa.
Aina vastahankaan olevia Pertti Timosta ja Arja Alhoa lukuunottamatta puheenjohtajan asemaa ei ole kyseenalaistettu vuoteen.Vastaavaa ei SDP:ssä ole nähty 30 vuoteen.
Putkonenkin kiistää, että hän tai muutkaan metallissa olisivat ajamassa Urpilaista ulos. Syksyllä 2007 hän vaati koko johdon vaihtamista. Varapuheenjohtaja Pia Viitasta lukuunottamatta se vaihtuikin kesän 2008 puoluekokouksessa.
Nyt Urpilaiselta halutaan puolueelle uusvanhat eväät. Uudistuiko puolueen linja liikaakin, Jääskeläinenkin kyselee. Kannatuskin on huolestuttavan alhaalla.
Sillä, mitä SDP panee oman leipänsä päälle ratkeaa se, pystyykö puolue vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kakkostilaan. Ykköstila näyttää nyt unelmahötöltä.