San­ki­vaa­ras­sa kuo­rit­tiin lu­mi­va­ras­to esiin

Sankivaaran hiihtostadionin valkoinen vuori kuoriutui puruvaipastaan ja perjantaina lunta kärrättiin kiivaasti hiihtolenkin päällysteeksi. Viikonloppuna ei kuitenkaan vielä pääse sivakoimaan.

Sankivaarassa on säilötty sahanpurujen alla kesän ajan 250 000 kuutiota tykkilunta. Määrästä saa pari kilometriä latua.

"Maanantai-iltaan mennessä lumi on saatu levitettyä, jos koneet toimivat", Oulun hiihtoseuran puheenjohtaja Veikko Anttonen arvioi.

250 000 kuutiosta lunta saadaan tehtyä enintään kahden kilometrin latu. Lumi on tykitetty viime talvena ja peitelty kesäksi sahanpurujen alle sulamattomiin.

Latu tehdään nyt ensimmäistä kertaa Oulun hiihtoseuran ja kaupungin yhteistyönä. Aivan ilman ongelmia lumi ei ladulle ole siirtynyt. Lumikasaa suojannut sahanpurukerros oli ajateltua sitkeämpi poistettava. Lisäksi hommaa tehnyt kurkotin juuttui sulaan savimaahan kiinni. "Siinä meni yöhön asti. Ei ladun rakentaminen ole niin yksinkertainen homma, että vain levitetään lumet", Anttonen sanoo.

Tänä vuonna Oulun hiihtoseura käytti talkootyön lisäksi latuhankkeeseen myös rahaa. Sahanpurut ja niiden levittäminen lumikasan päälle maksoivat seuralle 11 000 euroa.

Lue lisää lauantain Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä