Koulukankaan koulun kellarissa vonkuu oikohöylä ja tuoksuu kuiva puu. Kahdeksan kurssilaista sahaa, ruuvaa ja liimaa erilaisia kirstuja, joilla kaikilla on sama käyttötarkoitus: olla aikanaan tekijänsä ruumisarkku.
"Kurssia on toivottu jo kymmenen vuotta. Nyt se lopulta toteutui ja hyvä niin. Pikkuisen on pitänyt itsekin opetella uutta, kun en ole arkkua koskaan tehnyt", kertoo teknisen työn opettaja Tero Korvajärvi.
"Ei ole kukaan tullut ainakaan suoraan paheksumaan. Pientä ihmettelyä ja arastelua kurssille tulossa on kyllä havaittu."
Kurssille uskaltautuneet tuntuvat olevan sinut perusasioiden kanssa. Kuolema on osa elämää, eikä sitä arkailla sanoa ääneen.
"Totta kai tässä kantta kootessa tulee miettineeksi, että elämä päättyy joskus. Joku kyseli, että kenelle teet. Kun sanoin, että itselleni, ei asiasta enempää keskusteltu", kertoo Hannu Keränen.
Monen muun kurssilaisen tapaan Keränen toi arkkumateriaaliksi omaa puuta. Komea kansi arkulle syntyy leveästä haapalaudasta.
"Ehkä tämä menee varsinaista käyttöä odoteltaessa hyllyksi", Keränen suunnittelee.
Martti Turusen suorakulmaisen kirstun piirustukset ovatkin kuin hyllykön. Arkuntekijänä Turusella on jo kokemusta.
"Ensimmäisen arkun tein lapselleni, joka kuoli vauvana. Se oli minulle hyvää terapiaa. Sen jälkeen syntyi arkku tuttavan lapselle ja vielä itsellenikin. Se ei kuitenkaan oikein tyydytä, joten nyt teen paremman. Ensin hyllyksi ja sitten joskus arkuksi", Turunen kertoo.
Turunen arvelee, että arkkukurssiin sopisi hyvin liitettäväksi jokunen keskustelutuokio. Mutta ilman keskustelujakin arkun teko on miehen mielestä sopivaa vastapainoa pinnalliselle nykymenolle.
"Kuolema on viety piiloon. Ei siitä tarvitse jatkuvasti puhua, mutta ei sitä tarvitse kieltääkään."
Yhdestä arkusta tulee istumapenkki mökille.
"Arkku on kohta valmis, mutta ei minulla ole sen käyttöön kiire", kurssilainen naurahtaa.
Nuoria tai edes keski-ikäisiä ei kurssilla ole, mutta miesten joukossa sentään pari naista. Toinen heistä aikoo valmistaa arkun jälkeen myös puisen uurnan.
"Äiti meinasi kauhistua, kun kuuli minun tulevan tällaiselle kurssille. Pojille en ole uskaltanut kertoa ollenkaan", toinen rouva kertoo.
Arkun pitää olla maatuvaa ja palavaa materiaalia, krematorion uuniin mahtuva, riittävän kestävä ja pohjan tiivis.
"Kunhan sen aikaa kestää, että monttuun saavat. Sen jälkeenhän sillä ei ole enää niin väliä", arkun osia toisiinsa sovitteleva ikämies tuumaa.