Seurajoukkueen pudotusriita pääsarjasta Portugalissa aiheuttaa maan jalkapalloliitolle pelkoa tulla suljetuksi kansainvälisestä toiminnasta. Maan jalkapalloliiton puheenjohtaja Gilberto Madail oli eilen selvittämässä Kansainväliselle jalkapalloliitolle Fifalle Gil Vicenten tapausta.
Asia pitäisi selvittää nopeasti 2-3 päivässä, koska Portugali kohtaa EM-karsinnassa Suomen jo ensi keskiviikkoiltana Helsingissä. Paikallisen tietotoimiston Lusan mukaan Madail oli hyvin huolissaan ja pessimistinen tilanteesta.
Gil Vicente suljettiin maan liigasta, kun se oli käyttänyt angolalaista amatööripelaajaa Mateusta viime kaudella. Seura on vedonnut siviilioikeuteen, ja toisaalta myös maan hallitus on halunnut puuttua asiaan.
Portugalin mediassa kerrottiin, että Euroopan liitto Uefa on jo harkitsemassa portugalilaisten Porton, Sportingin ja Benfican korvaamista Mestarien liigassa kolmikolla Chievo, Osasuna ja Ajax.