Valtion rahoittamaa tutkimustoimintaa kaavaillaan tehostettavaksi. Esillä on esimerkiksi Merentutkimuslaitoksen ja Ilmatieteen laitoksen yhdistäminen. Sosiaali- ja terveysalan tutkimusta, kehittämistä ja valvontaa esitetään koottavaksi yhteen virastoon, joka sisältäisi nykyisen sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Stakesin.
Asiaa selvittää opetusministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön toimeksiannosta Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja Jussi Huttunen. Tavoitteena on muun muassa karsia eri tutkimuslaitoksissa tehtävää päällekkäistä tutkimusta. Huttusen on määrä luovuttaa lopullinen raporttinsa lähiaikoina.
- Tavoitteena on vahvistaa tutkimusta, mutta se ei tule merkitsemään henkilöstömäärän vähentämistä, sanoi Huttunen lauantaina STT:lle.
Tutkimuslaitosten uudistushankkeista kertoi ensin lauantain Iltalehti. Lehti siteerasi varhaista raporttiluonnosta, joka on kuitenkin Huttusen mukaan ehtinyt huomattavasti muuttua siitä saadun palautteen perusteella.