Ateenan olympialaisissa on eniten naisosallistujia kautta aikojen. Ateenan kisoissa peräti 40 prosenttia osallistujista on naispuolisia. Sydneyn kisoissa neljä vuotta sitten naisia oli kaksi prosenttia vähemmän.
Naisten paini on tänä vuonna ensimmäistä kertaa olympialaisten ohjelmassa. Naiset ovat kilpailleet olympialaisissa Pariisin kisoista 1900 alkaen. Tosin kilpailuohjelmassa nyrkkeily pysyy toistaiseksi ainoastaan miesten lajina.
x x x
Kisojen painavimmalla urheilijalla Aytami Ruanolla oli eilen ongelmia punnituksessa. Miesten yli 100-kiloisten sarjassa kilpailevan espanjalaisen judokan tarkkaa painoa ei saatu selville, sillä punnituksessa pystyttiin mittamaan vain niiden urheilijoiden painot, jotka olivat alle 200 kiloa.
Kansainvälien judoliitto on arvioinut Ruanon, 27, painavan reilut 220 kiloa. Hänen esiintymisensä olympia-areenalla loppuivat lyhyeen, kun hän hävisi avausottelunsa passiivisuuden takia eteläkorealaiselle Kim Sung-Beonille.
Kisojen painavin naisurheilija, egyptiläisjudoka Samah Ramadan painaa 168 kiloa.
x x x
Ranskalainen sprintteritähti Christine Arron sanoi eilen, että naisten 100 metrin maailmanennätys 10,49 pitäisi pyyhkiä historian kirjoista, koska sitä on mahdotonta rikkoa.
- Hirvittää nähdä ne lukemat. Mutta asialle ei voi mitään, joten on turha valittaa, sanoi Arron, jonka ennätys kyseisellä matkalla on 10,73.
Kuninkuusmatkan ME-tulos on huikea 10,49, jonka amerikkalainen Florence Griffith-Joyner juoksi Soulin olympialaisissa. Myöskään hänen maailmanennätystään 200 metrillä ei ole uhattu moneen vuoteen: 21,34.
Griffith-Joyner kuoli kuusi vuotta sitten 38-vuotiaana. Hän kuoli nukkuessaan epilepsiakohtaukseen, joka johti hänen tukehtumiseensa.
Griffith-Joyner nappasi olympiakultaa 100 ja 200 metrillä Soulissa 1988. Griffith-Joyner voitti olympiahopeaa 200 metrillä Los Angelesissa 1984.
Olympiapätkiä
Ateenan olympialaisissa on eniten naisosallistujia kautta aikojen. Ateenan kisoissa peräti 40 prosenttia osallistujista on naispuolisia.
Mainos
Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä
Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi