Kaupunki on ryhtyi maksamaan alle kaksivuotiasta lastaan kotiin hoitamalle jäävälle vanhemmalle vauvalisää syyskuun alusta alkaen. Vauvalisä on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Päivähoitoon on jätetty tähän mennessä 40 hakemusta. Hakijoista puolet täyttää tuen saamisen ehdot, ja heille tuki voidaan myös myöntää.
Alle kouluikäisiä lapsia hakijaperheissä on yhteensä 60. Perheissä, jotka tuen saavat, on 38 päivähoitoikäistä lasta.
Kasvatustoiminnan ohjaaja Ulla-Maija Miettilä kertoo, että Ylivieskan vauvalisän taustalla oli tavoite purkaa paineita päivähoidosta. Lapsia oli tulossa syksyn aikana päivähoitoon paljon. Vaikka vauvalisä otettiin käyttöön, perhepäivähoitajia on palkattava lisää toistakymmentä.
Ylivieskassa alle kolmevuotiaat lapset sijoitetaan mieluimmin perhepäivähoitoon tai ryhmikseen kuin päiväkotiin.
"Vauvalisän avulla haluttiin kuitenkin tukea myös vanhemmuutta, eli että toinen vanhemmista jää hoitamaan kotiin pientä lasta. Vauvalisä on yksi vaihtoehto, kun vanhemmat miettivät ratkaisua lasten päivähoitoon", Miettilä huomauttaa.
Muissa Ylivieskan seutukunnan kunnissa ei ole käytössä vauvalisää. Oulussa ja Kokkolassa tukea maksetaan alle kolmivuotiaiden kotihoidosta. Summa on kuitenkin pienempi kuin Ylivieskassa. Torniossa perusteet ovat samat kuin Ylivieskassa.
Tuen maksaminen on kokeilu, joka kestää noin vuoden. Loppuvuodelle vauvalisän maksamista varten on varattu 30 000 euroa. Näillä näkymin siitä tulee käytetyksi 20 000 euroa.
Ensi vuodelle tuen maksamiseen aiotaan esittää varattavaksi kaksinkertainen summa. Keväällä lähdetään miettimään, kuinka tukea maksettaisiin jatkossa.
Päivähoitotoimistossa on laskettu, että perhepäivähoitajien palkkauskulut kohoaisivat kaksi kertaa suuremmiksi kuin vauvalisään varattu määräraha.
Närää vanhempien keskuudessa ovat aiheuttaneet ehdot, jotka vauvalisän myöntämiselle on asetettu. Ylivieskassa vauvalisän myöntämistä on toivottu kaikille kotona lapsiaan hoitaville.
Jotta lisän saa, lastaan kotiin hoitamaan jäävällä vanhemmalla pitää olla takanaan kymmenen kuukautta kestänyt työsuhde tai opiskelu, josta hän jää hoitovapaalle.
"Pätkätyöläiset joudutaan ikävä kyllä hylkäämään", Miettilä pahoittelee.
Samoin tuki on evättävä sellaisilta, jotka ovat järjestäneet päivähoidon itse vaikka mummon avulla tai järjestelemällä työvuorojaan niin, ettei ulkopuolista hoitoa tarvita. Tukea eivät myöskään saa sellaiset, jotka ovat jääneet hoitovapaalle ennen elokuun alkua.
Ylivieskassa jatketaan yksityisen hoidon ja sen tuen kehittämistä. Se nähdään tärkeäksi kunnan, perheen ja työmarkkinoiden kannalta.
Yksityisen hoidon kuntalisä on enimmillään 250-260 euroa kuukaudessa lasta kohti eli suunnilleen saman verran kuin vauvalisä.