Par­tio­lais­ten Matilda las­ket­tiin vesille

Partiolippukunta Merituulella oli juhlapäivä, kun sen hankkima ja kunnostama purjevene Matilda virallisesti laskettiin vesille Raahen Terässatamassa.

Lippukunnanjohtaja Tero Suutarin mukaan oma purjevene tuo Raahen partiolaisten kesätoimintaan uusia tuulia.
Lippukunnanjohtaja Tero Suutarin mukaan oma purjevene tuo Raahen partiolaisten kesätoimintaan uusia tuulia.

Partiolippukunta Merituulella oli juhlapäivä, kun sen hankkima ja kunnostama purjevene Matilda virallisesti laskettiin vesille Raahen Terässatamassa.

Partiolippukunnanjohtaja Tero Suutarin mukaan Matilda on jo kesän aikana osoittanut merikelpoisuutensa hyvin. Sillä on ehditty purjehtia 130 merimailia ja osallistua kolmeen isompaan kilpailuunkin hyvin menestyksekkäästi. Niistä on saavutuksena kaksi voittoa ja yksi kakkossija.

"Veneemme on nopea ja hyvin purjehduskelpoinen", Suutari luonnehti H-luokan purjevenettä.

Vanhan purjelaivakaupungin perinteitä partiolippukunta ryhtyi herättelemään viime keväänä. Kipinä sai alkunsa tiiviistä yhteistyöstä Raahen Purjelaivasäätiön kanssa pari vuotta sitten. Kun vielä raahelaiselta Pekka Niemeltä löytyi ostettavaksi toimintaan sopiva H-vene, päätettiin yli 30 vuoden tauon jälkeen hankkia raahelaiselle lippukunnalle oma purjevene.

"Keräsimme rahaa paikallisilta yrityksiltä ja järjestöitä, tienasimme itse rahaa ja haimme rahoitusta vielä Leader+-ohjelmasta. Nyt rahakirstua katseltaessa olisimme pystyneet hankkimaan veneen ilman Leader-rahaakin, mutta nyt meille jäi hyvä pesämuna toimintaan."

Purjeveneen kunnostamiseen kului kevään ja kesän aikana paljon työtä. Talkootunteja kertyi karkean arvion mukaan 300-400. Kolmesta viiteen partiolaista oli keväällä viikonloppuisin ja kesällä vielä tiiviimmin kunnostamassa venettä.

"Nyt tunnelmat ovat hyvät: vene on vesillä, purjehduskunnossa ja toimiva", Suutari myhäili.

Purjeveneen kanssa työt eivät kuitenkaan koskaan lopu. Tulevan kesän aikana partiolippukunta aloittaa koulutusohjelman, jolla purjeveneeseen hankitaan lisää kippareita. Se on tärkeää etenkin, kun purjeveneellä liikutaan paljon myös lasten kanssa.

"Talvella osa partiolaisista osallistuu partiolaisten veneenohjaajan koulutukseen. Kesällä purjeveneellä ollaan mahdollisimman paljon liikkeellä, jotta perusasiat painuvat paremmin mieleen. Syksyllä on mahdollisuus näyttää, mitä kesän aikana on opittu", kertoo meripartio-ohjaaja ja lippukippari Antti Gärding.

Gärding luonnehtii Matildaa jollamaiseksi köliveneeksi, jonka purjehdusominaisuudet ovat hyvin herkät.

Sillä on helppo oppia purjehtimaan.

"Purjevene on sen verran iso, että sillä voi lähteä käymään vaikka Ruotsissa. Se on helppo pitää, koska nyt sen ylläpitoon ei nyt enää tarvita niin paljon resursseja."

Ilmoita asiavirheestä