Kymmenisen Finnairin lentoa on peruuntunut viime viikolla yhtiön ylityökiellon vuoksi.
- Viikon kunakin päivänä lentoja jäi lähtemättä 1-2. Finnair informoi peruuntumisista lentomatkustajia tekstiviestillä, kunhan he ovat antaneet matkavarauksessa ajan tasalla olevan matkapuhelinnumeron, kerrottiin Finnairin viestinnästä.
Finnair lentää päivittäin yhteensä noin 250 lentoa.
Ylityökielto liittyy työtaistelun uhkaan. Jos työehtosopimuksesta ei synny sopua, Finnairin lentäjät ovat jäämässä lakkoon perjantaina. Lakko koskisi kaikkea Finnairin lentoliikennettä ja yli 750:tä lentäjää.
Finnair kertoo ylipäänsä supistavansa liikennettään edelleen. Yhtiön mukaan talvesta tulee vaikea erityisesti lomaliikenteessä. Finnair ei kuitenkaan täsmentänyt, miten karsinnat tehdään.
Yhtiö kuljetti lokakuussa lähes 12 prosenttia vähemmän matkustajia kuin vuosi sitten. Lomaliikenne romahti liki viidenneksellä.
Sen sijaan Finnair kuljetti lokakuussa reittilennoillaan yli 6 prosenttia enemmän rahtia kuin vuosi sitten.