Helsingin Vuosaaresta talvella 2005 satamatöiden yhteydessä löytynyt mammutin kyynärluu on tämänhetkisten arvioiden mukaan Suomen vanhin mammuttilöytö. Luun tutkimukset käynnistänyt paleontologi Pirkko Ukkonen Lundin yliopistosta iloitsee, että suomalaisten mammuttilöytöjen kartalle saatiin yli 50 vuoden odotuksen jälkeen yksi kiintopiste lisää.
Toinen tutkijaintressi on luun mukana saatu pohjasedimentti, joka on peräisin Eem-interglasiaalikaudelta, eli viimeistä jääkautta edeltäneeltä lämpimältä kaudelta. Maaperäkerrostuman avulla luu on pystytty ajoittamaan vähintään 120 000 vuotta vanhaksi.
Vuosaaren luu on todennäköisesti villamammutin.
On kuitenkin olemassa pieni mahdollisuus, että luu kuuluisikin metsänorsulle. Lajia esiintyi Skandinaviassa samoihin aikoihin.
"Metsänorsuja esiintyi kyllä enemmän edellisen Holstein-interglasiaalin aikana. Varmin erottava tuntomerkki olisi ollut poskihammas, kyynärluun perusteella tunnistus on vaikeampaa", Ukkonen sanoo.
Kyynärluun koon ja luutumisen perusteella Ukkonen on määrittänyt yksilön aikuiseksi, vielä kasvuvaiheessa olevaksi noin 30-vuotiaaksi mammutiksi. Mammutit saavuttivat keskimäärin noin 60 vuoden iän. Eläimen sukupuolta ei kyynärluusta voida määrittää.
Ukkonen pitää erittäin epätodennäköisenä sitä, että Vuosaaresta löytyisi lisää saman mammutin osia. Luuaines säilyy yleensä huonosti Suomen happamassa maaperässä. Vuosaaren luu on säilynyt, koska se oli hapettomissa oloissa saveen hautautuneena.
Suurin osa Suomen ja Ruotsin mammuttilöydöistä on 31 000-22 000 vuotta vanhoja, eli ne ajoittuvat keskelle viimeistä jääkautta.
"Näyttää siltä, että tuohon aikaan on ollut jäätön vaihe", Ukkonen sanoo.
Geologi Arto Miettinen Helsingin yliopistosta on tehnyt sedimentistä löytyneistä piilevistä analyysin. Piilevät ovat mikroskooppisia leviä, joita elää kaikenlaisissa vesissä.
Monimuotoisuutensa takia piilevät ovat erinomaisia bioindikaattoreita tutkittaessa menneisyyden vesistöjä, sillä niiden avulla on mahdollista määrittää muun muassa veden suolapitoisuutta, lämpötilaa, happamuutta ja ravinteisuutta.
"Mammutinluun pinnalta löydetty piilevälajisto vastaa Eem-vaiheen lajistoa. Tuolloin Itämeri on ollut huomattavasti nykyistä suolaisempi, suolapitoisuus oli yli 20 promillea", Miettinen selittää.
Luun pinnalta on löytynyt myös kalkkikuorisia eliöitä ja arktisen kylmän veden simpukkalajeja.
Sedimenttitutkimuksia on tarkoitus jatkaa loka-marraskuun aikana, jolloin löytöalueella suoritetaan kairauksia. Tavoitteena on kairata sedimenttisarja, jonka avulla voidaan tutkia Eem-sedimenttikerrostuman paksuutta ja ajallista ulottuvuutta.
Tarkempia tuloksia on odotettavissa näillä näkymin ensi keväänä.
"Eem-interglasiaalikausi on hyvin mielenkiintoinen jopa nykytilanteenkin kannalta. Silloin oli edellinen lämmin vaihe, jolloin ilmaston lämpötila, merenpinnan korkeus ja ilman hiilidioksidipitoisuus ovat olleet korkeammalla kuin nykyisin. Eemiä tutkimalla saadaan tietoa nykyisestä kehityksestä, eli miten kasvihuoneilmiö vaikuttaa, miten jäätiköiden koko vaihtelee ja kuinka merenpinnan korkeus on milloinkin vaihdellut", Arto Miettinen sanoo.
"Nykyinen Holoseeni-interglasiaalivaihe on kestänyt kymmenen tuhatta vuotta, eli jos lämpökausi olisi edellisen ilmasto-
syklin kaltainen, alkaisi ilmasto viiletä parin tuhannen vuoden kuluessa", geologi Miettinen ennustaa tieteen näkökulmasta.
