Kymmenkunta vehnänväristä koiraa innostuu takaa-ajoleikkiin. Letka kiertää merenrantapusikkoa terrierimäisen sähäkästi ja tuon tuostakin laukka vaihtuu pieneksi painiksi. Vehnäterriereitä ei marraskuun kolean loskainen sää hidasta, vaikka kultaturkeista sukeutuukin pikkuhiljaa kuraturkkeja.
Oululaiset vehnäterrieriharrastajat ovat koirineen kokoontuneet yhteiselle ulkoilulenkille. Vehnätreffien puuhanaiset Lotta Lumpo ja Riitta Nikkilä tapasivat nyt kolme- ja puolivuotiaiden koiriensa kanssa Eläinlääkäriasema Akuutin järjestämillä pentukursseilla - ja idea treffeistä sai alkunsa.
"Kokoonnumme kolme neljä kertaa vuodessa ihan vapaamuotoisesti, koirat leikkivät ja ihmiset tapaavat toisiaan. Vuosien mittaan porukka on pikkuhiljaa kasvanut ja paristakymmenestä oululaisesta vehnäterrieristä melko moni on innostunut mukaan", naiset kertovat.
Koirapuistojen tapaan näilläkään treffeillä ei käyntikortteja vaihdella. Koirien nimet muistetaan, mutta tuttukin naama on usein vain "Tahvon emäntä" tai "Minkan isäntä".
"Mitään järjestettyä ohjelmaa näillä treffeillä ei ole. Koirille tekee hyvää päästä leikkimään saman rotuisten kanssa, kun koko, temperamentti ja leikkityyli ovat kaikilla suunnilleen samat", Nikkilä kertoo.
"Ja uusille harrastajille nämä ovat hyviä tilaisuuksia kysellä neuvoja kokeneemmilta."
Jossain päin rantaa leikkipaini uhkaa muuttua rähinäksi. Kun haukun sävy muuttuu ja eleet terävöityvät, on omistajien syytä puuttua pukarien toimintaan. Räyhäpetterit nostetaan jäähylle tukevalla niskaotteella. Sen verran terrierillä on luontoa, että pikku kommentti täytyy vielä murahtaa, vaikkeivät tassut enää maata tapaakaan.
"Todella harvoin tulee mitään kunnon tappeluita tai vahinkoa. Uroksilla tahtoo olla tapana selvitellä välejä joskus isoäänisemmin", Onni-uroksen omistaja Nikkilä kertoo.
Vehnäterrieri on toimelias ja aktiivinen koira, jolle pelkkä sohvalla makoilu ei sovi. Samaa vaaditaan vehnäihmiseltä. Kompaktin kokoisen ja monipuolisen koiran kanssa harrastaminen onkin helppoa. Vehnä on tuttu näky agilityradoilla ja onpa niitä nähty niin rauniolla kuin vesipelastuksessakin.
Vehnäterrierin juuret ovat Irlannissa, missä maalaistalon koiralta edellytettiin sopeutuvaisuutta ja pieniruokaisuutta. Karuista oloista juontaa juurensa myös sitkeys; rotu on hyvin pitkäikäinen ja perusterve.
"Vahtiviettiä näiltä löytyy, tulijat ilmoitetaan haukkumalla, mutta toisaalta vehnä on sydämellisen ihmisystävällinen", Nikkilä tuumaa.
"Nämä kyllä lähtevät kenen tahansa matkaan."
"Riistan perän innostuminen riippuu yksilöstä - samoin kuin reviiritietoisuus; toisen voi jättää huoletta pihalle, toinen häipyy heti oravan perään", Lumpo täydentää.
Vehnäterrierin samoin kuin serkkunsa, sinisen kerrynterrierin turkki on rodun tavaramerkki. Kevyesti kihartuva turkki on sekä helppohoitoinen että haastava.
"Näillä roduilla ei ole karvanlähtöä, ja turkin laadun ansioista näissä ei ole tyypillistä koiran hajua. Siinä mielessä nämä ovat sellaisia "siistin kodin" koria. Toisaalta hyvänä pysyäkseen turkki vaatii hoitoa. Säännöllinen pesu ja kampaaminen pitävät helposti takkuuntuvan turkin kunnossa", kahden kerryn omistaja Katja Pönkkö kertoo.
"Vaikka karvanlähtöä ei olekaan, täytyy muistaa, että kyse on ihan tavallisesta koirasta: koira voi allergisoida turkin laadusta riippumatta", Nikkilä muistuttaa.