Jarkko Nie­mi­sen Yh­dys­val­tain kiertue alkaa

Jarkko Niemisen Yhdysvaltain tenniskiertueen ensimmäinen turnaus alkaa huomenna. Nieminen osallistuu New Yorkissa Long Islandilla pelattavaan 380 000 palkintodollarin ATP-turnaukseen.

Jarkko Niemisen Yhdysvaltain tenniskiertueen ensimmäinen turnaus alkaa huomenna. Nieminen osallistuu New Yorkissa Long Islandilla pelattavaan 380 000 palkintodollarin ATP-turnaukseen.

Ateenan olympialaisissa toiselle kierrokselle yltänyt Nieminen saa vastaansa avausottelussa isäntämaan Robby Gineprin, joka pääsi mukaan pääsarjaan villillä kortilla.

Nieminen (ATP-70) ja Ginepri (ATP-54) eivät ole kohdanneet aiemmin. Nieminen, 23, on iskenyt urallaan 1 237 371 dollaria ja häntä reilun vuoden nuorempi vastustaja on koonnut 971 358 dollaria. Long Islandin kilpailun voittaja palkitaan 52 000 taalalla ja heti kärkeen häviävää hyvitetään 3 650 taalalla.

Kilvan esikilpailuna toimivan Waterhouse cupin ykkössijoitetun piti olla Andre Agassi. Amerikkalaisen oli määrä kohdata 32 pelaajan kaaviossa karsija ja voitolla seuraavaksi vastassa olisi ollut joko Nieminen tai Ginepri. Agassi ilmoitti kuitenkin eilen, että hän vetäytyy turnauksesta uupumuksen takia. Nyt turnauksen ykkössijoitettu on Australian Lleyton Hewitt.

Kauden neljäs ja viimeinen grand slam -turnaus U.S. open alkaa 30. elokuuta.

Ilmoita asiavirheestä