Haulikkoampuja Marko Kemppaisen olympiahopean varmistuminen tiesi kiireistä iltapuhdetta Suomussalmen Matikantiellä. Puhelimet pirisivät ja onnittelijoita saapui kukkien kera ovesta tasaiseen tahtiin.
- Finaalipaikkaa Marko lähti sieltä hakemaan, mutta eihän mitalista osattu kuin haaveilla. Kulta oli aika lähellä, mutta nyt kävi näin, avovaimo Tiia Seppänen pohdiskeli.
Tiian seurana jännittävää finaalia oli seuraamassa luonnollisesti perheen lapset Nea (5) ja Viivi (2). Isää odotellaan kisoista kotiin loppuviikosta.
- Marko tulee keskiviikkoiltana Helsinkiin ja torstaiaamuksi oli varattu lento Kajaaniin. Nyt se kotiinpaluu taitaa vähän siirtyä, puoliso epäili.
Olympiahopean aiheuttaman mediamylläkän laineet löivät kiivaina aina Suomussalmelle saakka, mutta Tiia ei uskonut miehensä muuttuvan menestyvän myötä.
- Miksipä se siitä muuttuisi. Samanlainen rauhallinen mies Marko on täällä kuin kotona kuin tuolla kilpailuissa.
Äiti ei jännittänyt
Marko-poikansa kylmähermoisia suorituksia tyynen rauhallisena seurannut Esteri Kemppainen kertoi aseiden olleen aina Markolle tärkeä asia. Kummisedältä kolmivuotiaana saanut lännenmiehen vehkeet olivat ensimmäinen tuntuma aseisiin ja oman ilmakiväärin poika sai viisivuotiaana.
- Marko on ollut aina aseista kiinnostunut. On se joskus ne aseet kaappiin huonosti menneen kisareissun jälkeen laittanut ja uhannut lopettaa, mutta aina se on ne sieltä seuraavana päivänä esiin ottanut, Esteri Kemppainen totesi.
Suomussalmen Urheiluampujien edustajat olivat myös mukana Kemppaisen kisastudiossa. Seuran edustajat olivat tyytyväisiä jämäkän kainuulaisen esityksiin.
- Seuralle mitalilla on erittäin suuri merkitys. Se on palkinto ampumaurheilun hyväksi tehdystä työstä Suomussalmella. Meillä täällä Suomussalmella kunta on tukenut hyvin toimintaa ja myös sinne kuuluu kiitos menestyksestä, puheenjohtaja Matti Tapio myhäili tyytyväisenä.
Kunta palkitsee
Suomussalmen kunta on ollut tukemassa Marko Kemppaisen uraa jo vuosien ajan. Oman paikkakunnan nuorille huipuille on haluttu antaa kotikunnasta muutakin kuin lämmintä kättä.
Olympiahopeamitalistin kotiinpaluun jälkeen luvassa on kunnon juhlat sopivine palkintoineen.
- Vielä ei ole ehditty keskustella sopivasta palkitsemisesta, mutta jotain on joka tapauksessa luvassa. Tämä on niin hieno ja erinomainen juttu, ettei sitä voi noin vain sivuuttaa. Markon ansiosta Suomussalmen kunta pääsee myös esille. Kyllä olympiamitali oli mahtava ja positiivinen juttu, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Raija Hekkala hehkutti.