Ols­so­nil­le kol­mi­loi­kan kultaa en­nä­tys­hy­pyl­lä

Christian Olsson ei taipunut kovien menestysodotusten alla. Ruotsalainen kolmiloikkaaja osoitti Ateenassa tänään, ettei maailman parhaan loikkaajan titteli ole vapaana.

Christian Olsson ei taipunut kovien menestysodotusten alla. Ruotsalainen kolmiloikkaaja osoitti Ateenassa tänään, ettei maailman parhaan loikkaajan titteli ole vapaana.

Olsson voitti toissa vuonna Euroopan mestaruuden Münchenissä ja viime vuonna maailmanmestaruuden Pariisissa. Ateenassa hän liiteli olympiavoittoon toisen kierroksen hypyllä, joka kantoi 17,79. Tulos on uusi kesän maailmantilaston kärkinoteeraus ja ulkoratojen Pohjoismaiden ennätys. Entinen oli sekin Olssonin nimissä ja kaksi senttiä heikompi.

Olympiahopeaa Ateenassa loikki Romanian Marian Oprea, joka katkaisi Olssonin 29. peräkkäisen voiton sarjan Tukholman DN-gaalassa tänä vuonna. Romanialaisen ensimmäinen hyppy kantoi 17,55 ja toi hopeaa seitsemällä sentillä ennen Venäjän Danila Burkenia (17,48).

Olsson, 24, on superlahjakkuus, jonka uralla kaikki osaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Hän oli nuorena lahjakas korkeushyppääjä-kolmiloikkaaja. Vielä vuoden 1999 junioreiden EM-kisoissa hän voitti korkeushypyn, mutta jäi kolmiloikassa toiseksi. Lajivalintaa osui kuitenkin kolmiloikkaan.

193-senttinen hyppääjä löi itsensä läpi kansainväliselle tasolle vuonna 2001. Hän voitti ensin Helsingin gp-kilpailussa lajin ME-miehen britti Jonathan Edwardsin ja paransi myöhemmin samana kesänä ennätystään 41 senttiä venytettyään Rethymossa 17,49.

Sittemmin Göteborgissa syntynyt ja toissa vuonna monacolaistunut hyppääjä on kivunnut lajinsa yksinvaltiaaksi. Ulkoratojen mestaruuksien ohella hänellä on Euroopan hallimestaruus ja kaksi hallimaailmanmestaruutta, joista viimeisen hän kuorrutti maaliskuussa Budapestissä sisäratojen ME-tuloksella 17,83.



Porschella radalle



Olssonin menestys perustuu samantapaiseen tekniikkaan, jolla Edwards hallitsi lajia 1990-luvulla. Lyhyt kontakti, matalat ja eteenpäin lentävät loikat ja kahden käden tekniikkaa poikkeavat perinteisemmästä voimaan perustuvasta tyylistä. Ruotsalaisen menestyksen taustavoima on entinen huippukorkeushyppääjä Patrik Sjöbergin edesmenneeltä valmentajalta Viljo Nousiaiselta oppinsa imenyt Yannick Tregaro. Hän sai Olssonilta tiukan halauksen heti voiton ratkettua.

Olsson nauttii elämästään Monte Carlossa. Hän on hyvää pataa ruotsalaisten tennisässien Jonas Björkmanin ja Thomas Johanssonin kanssa. Hän on myös nopeiden autojen ystävä ja aikoo joskus kokeilla ratakisoissa Porscheaan.

Ilmoita asiavirheestä