Wärtsilä Finlandin entiselle johtajalle on luettu Mustasaaren käräjäoikeudessa syyte törkeästä lahjuksen antamisesta.
Syyttäjän mukaan johtaja maksoi vuosina 1999-2001 kenialaiselle virkamiehelle yhteensä 3,4 miljoonan euron lahjukset, jotta yhtiö saisi voimalaprojektin. Virkamies työskenteli tuolloin Kenian valtion pääosin omistaman energiayhtiön toimitusjohtajana.
Sekä yhtiö että jo eläkkeellä oleva johtaja kiistivät syytteet.
Syyttäjän mukaan entinen johtaja tilasi Wärtsilän Alankomaissa toimivalta konserniyhtiöltä seitsemän dieselmoottoria, jotka Wärtsilä Finland osti Kenia-projektia varten. Kaupan arvo oli alunperin 9,8 miljoonaa, mutta johtaja hyväksyi vielä 4,8 miljoonaan lisäkustannukset.
Myöhemmin konserniyhtiö maksoi johtajan ohjeen mukaan kenialaisen omistamalle konsulttifirmalle palkkion, jolla ei syyttäjän mukaan ollut liiketoiminnallista perustetta. Syyttäjä pitää palkkiota lahjuksena.
Syyttäjä vaatii entiselle johtajalle ehdollista vankeusrangaistusta ja yhtiölle 500 000 euron yhteisösakkoa.