Hir­vi­on­net­to­muuk­sien riski kasvaa syk­syl­lä

Helsinki Hirviä ja peuroja liikkuu taas runsaasti maanteillä.

Helsinki Hirviä ja peuroja liikkuu taas runsaasti maanteillä. Tiehallinnosta muistutetaan, että hirvikolarilta välttyy varmimmin ajamalla maltillisesti ja tarkkaavaisesti. Myös turvavälien pitää olla kunnossa. Tienkäyttäjän on hyvä tiedostaa lisäksi erityisen vaaralliset tienkohdat.

Hirvikolareita sattuu eniten syys-marraskuussa. Eläimiä ajaa liikkeelle kiima-aika ja talvilaitumille siirtyminen sekä syksyllä alkava hirvenmetsästys. Eniten eläimet liikkuvat aamu- ja iltahämärissä, jolloin myös työmatkaliikenne on vilkkainta.

Viime vuonna maanteillä kolaroitiin poliisin tietojen mukaan lähes 2 000 kertaa hirven sekä runsaat 2 600 kertaa peuran tai kauriin kanssa. Onnettomuuksissa kuoli 12 ja loukkaantui yli 200 henkilöä.

Joitakin vuosia jatkunut lasku onnettomuusluvuissa näyttäisi nyt pysähtyneen. Tämän vuoden alkupuolella hirvionnettomuudet olivat jälleen lisääntyneet lähes viidenneksellä viime vuoteen verrattuna.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä