Ernst & Youngin ja Dow Jones VentureOnen laatiman tutkimuksen mukaan eurooppalaisiin yrityksiin tehdyt pääomasijoitukset kasvoivat edelleen kuluvan vuoden toisella neljänneksellä.
European Venture Capital Report -tutkimuksen mukaan eurooppalaisyrityksiin tehtiin huhti-kesäkuussa yhteensä 213 pääomasijoitusta, joiden kokonaisarvo oli 962 miljoonaa euroa.
Sijoitetun pääoman määrä kasvoi 13 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, vaikka lukumääräisesti sijoituksia tehtiin 30 prosenttia vähemmän. Sijoitusten kokonaismäärä pysyi vuoden 2006 ensimmäisen neljänneksen tasolla.
It-alan sijoitukset huimassa kasvussa
Huhti-kesäkuussa korostuivat ensimmäisen ja toisen rahoituskierroksen entistä suuremmat sijoitukset, varhaisen vaiheen sijoitusten merkittävä osuus sekä lisääntynyt kiinnostus teknologia- ja palvelualan pääomasijoituksiin.
Tietotekniikka-alan pääomasijoitukset kasvoivat 45 prosenttia 584 miljoonaan euroon, vaikka sijoituksia tehtiin yli 50 kappaletta vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Sijoitetun pääoman määrä oli suurimmillaan sitten vuoden 2002, ja sijoitusten mediaanikoko kasvoi 3,1 miljoonaan euroon edellisvuoden toisen neljänneksen 1,2 miljoonasta eurosta.
Tietopalvelualoilla toimiviin yrityksiin kohdistuvat pääomasijoitukset kasvoivat 600 prosenttia vuoden 2005 toiseen neljännekseen verrattuna. Sijoitusten kokonaismäärä oli 189 miljoonaa euroa, ja niiden lukumäärä (30) liki kaksinkertaistui. Alalla nähtiin myös vuosineljänneksen suurin pääomasijoitus (66 miljoonaa euroa), jonka sai Iso-Britanniassa toimiva Internet-vedonlyöntiyhtiö Betfair.
Pääomasijoittamisen aktiivisimpia maita olivat Iso-Britannia ja Ranska. Yhdysvaltojen tavoin myös Euroopassa nähtiin toisella vuosineljänneksellä aiempaa enemmän pääomasijoituksia energia- ja tietotekniikka-aloille.
Esimerkiksi energia-alan sijoitusten lukumäärä kasvoi vain yhdellä, mutta sijoitetun pääoman määrä viisinkertaistui 46 miljoonaan euroon. Alan suurin 19 miljoonan euron pääomasijoituksen sai brittiläinen vaihtoehtoisia energialähteitä kehittävä Ocean Power Delivery.