Oulu Vain joka neljännen Oulun läänin kunnan peruskoululaisten määrä kasvoi tänä vuonna. Oulun lääninhallituksen tekemän selvityksen mukaan koulujen alaluokille tuli syksyllä noin 550 oppilasta vähemmän kuin keväällä koulunsa lopetti. Vähennys on lähes yhdeksän prosenttia. Se vastaa esimerkiksi Vihannin tai Ylikiimingin peruskoululaisten määrää.
Tänä vuonna 17 sai koulua laudat ovien päälle. Määrä on tämän vuosisadan ennätys. Ennätyslakkautukset johtuvat väen keskittymisen lisäksi lakimuutoksesta, jolla supistettiin pienille kouluille tulevia valtionosuuksia.
Keväällä tehdyn selvityksen mukaan oppilasmääräänsä kasvattivat lähes kaikki Oulun seudun kunnat sekä Sievi, Nivala, Puolanka ja Vuolijoki. Vuolijoen tilastoja kaunistavat Otanmäkeen sijoitetut pakolaiset. Oulun seudulla kasvu ylsi pitkälle; oppilasmäärät kasvoivat esimerkiksi Iissä, Lumijoella ja Yli-Iissä.
Lisäykset kohdistuivat Oulun seudulle, ja Oulussa oppilasmäärä pysyi käytännössä ennallaan. Poikkeuksiakin oli, sillä esimerkiksi Muhoksen ja Ylikiimingin oppilasmäärä laski.
Kaupunkimaiset kunnat menestyivät kisassa. Takkiinsa sai vain Kajaani, jonka oppilaat vähenivät peräti 111:llä (22,5 prosentilla). Raahessa oli tappiota yksi oppilas. Suhteellisesti vähennys oli suurinta Hailuodossa ja Ristijärvellä.
Perusoikeudet uhattuna monessa kunnassa
Lääninsivistysneuvos Pertti Kokkonen on huolissaan perustuslaissa turvattujen palvelujen säilymisessä. "Jos kehitys jatkuu, etenkään Kainuussa ei monissa kunnissa pystytä noudattamaan lain edellyttämiä matka-aikoja."
Kokkonen uskoo, että lähivuosina läänin lähes 375 koulusta lakkaa vuosittain 8-10 koulua. Väestön keskittyminen aiheuttaa myös toisenlaisen ongelman: luokkakoot uhkaavat kasvaa Oulun lähikunnissa.
Niissä odottavat lisäksi isot koulurakennusinvestoinnit. Valtion investointiavustukset riittävät vain kolmasosaan hankkeista. Rahoja riittää vain Oulun seudun uusiin kouluihin ja muiden kuntien kiireellisimpiin home- ja ilmastointiremontteihin.
Kokkonen vaatiikin valtiota lisäämään investointimäärärahoja. Lisäksi hän toivoo, että eduskunnan budjettikäsittelyssä lisättäisiin homekoulujen korjaamiseen erityismäärärahat.
Koillismaan ja eteläosan koulut liipaisimella
Kainuussa on monessa kunnassa jo nyt niin vähän kouluja, että montakaan koulua voida lakkauttaa ilman, että koulumatkat rikkovat lakia.
Läänin joissakin pienissä kunnissa, esimerkiksi Kestilässä, on jäljellä vain yksi koulu.
Eniten sulkemisia on odotettavissa Koillismaalla ja läänin eteläosassa. Kokkonen uskoo, että eniten kouluja lakkaa Taivalkoskella, Kuusamossa, Pudasjärvellä, Suomussalmella, Puolangassa, Kalajoella, Ylivieskassa, Nivalassa, Haapavedellä ja Sievissä.
Kokkonen perää kuntia katsomaan kokonaisuutta, jota etsitään myös Paras-hankkeella.
"Kouluja voi olla edelleen vähemmän, mutta niiden tulisi sijoittua oikein. Säilyttämisessä edellytetään kuntien yhteistyötä, jossa tulisi ylittää myös lääninraja esimerkiksi Koillismaalla. Lukioiden ja yläasteiden yhteistyötä tulisi myös lisätä, vaikkakaan juuri nyt ei Oulun läänissä ole yksikään lukio uhattuna."