Golfari Mikko Ilonen jakaa 77. sijan avauskierroksen jälkeen Euroopan- ja Aasian-kiertueen kilpailussa Hongkongissa. Ilonen käytti ensimmäiseen kierrokseen ja 18 reikään 70 lyöntiä eli pelasi par-tuloksen.
Thaimaalainen Udorn Duangdecha johti kilpailua 62 lyönnin kierrostuloksella. Udorn löi 10 birdietä ja kaksi bogia, joista jälkimmäinen tuli kierroksen viimeisellä reiällä. Kilpailun viimevuotinen voittaja taiwanilainen Wen Tang Lee oli jaetulla kolmannella sijalla kahden lyönnin päässä kärjestä.
Ilonen oli 16. reiän jälkeen tuloksella kaksi alle parin, mutta bogit kierroksen viimeistä edellisellä ja viimeisellä reiällä pudottivat hänet partulokseen.
Ilonen on tuloksellaan niukasti yhdellä lyönnillä cut-rajan väärällä puolella. 36 reiän jälkeen jatkoon pääsee 70 pelaajaa.
Hongkongin turnaus on tämänvuotisen kiertueen viimeistä edellinen. Kauden päätöskisaan Dubaihin Ilonen pääsee vain siinä tapauksessa, että on Hongkongissa vähintään toinen.