Entistä useampi tur­va­pai­kan­ha­ki­ja ikä­tes­tiin

Alaikäiset turvapaikanhakijat joutuvat tulevaisuudessa entistä useammin ikätesteihin. Hallitus esittää eduskunnalle, että testien käyttö kirjattaisiin lakiin.

Alaikäiset turvapaikanhakijat joutuvat tulevaisuudessa entistä useammin ikätesteihin. Hallitus esittää eduskunnalle, että testien käyttö kirjattaisiin lakiin.

Tähän asti oikeuslääketieteellisiin testeihin on lähetetty joitain kymmeniä turvapaikanhakijoita vuosittain. Tänä vuonna testatuista valtaosa on osoittautunut täysi-ikäisiksi.

Alaikäiset turvapaikanhakijat saavat esimerkiksi paremmat sosiaali- ja terveyspalvelut kuin täysi-ikäiset. Lisäksi heidän vanhempansa voivat hakea oleskelulupaa.

Hallitus yrittää esityksellään vähentää väärinkäytöksiä perheiden yhdistämisessä. Jos turvapaikanhakija antaa vääriä tietoja perheestään, hänen perheenjäseniltään voidaan evätä oleskelulupa.

Muutoksen tavoitteena on se, ettei Suomi olisi turvapaikanhakijoille houkuttelevampi kohde kuin muut EU-maat.

Valtaosa turvapaikanhakijoista joutuu vastedes odottamaan töihin pääsyä entistä pitempään. Hallituksen esityksen mukaan hakijat saisivat työskennellä vasta puolen vuoden oleskelun jälkeen, jos heillä ei ole passia. Muut pääsisivät yhä töihin kolmen kuukauden jälkeen.

Ilmoita asiavirheestä