Jukka Puotila ty­käs­tyi Sauliin

Näyttelijä Jukka Puotila vaikuttaa Keisarin salaisuuden lehdistönäytöksen jälkeen hullaantuneelta. Saulin ja Eskon hahmoja ääninäytellyt Puotila on juuri nähnyt elokuvan ensimmäistä kertaa, eikä voi peitellä ihastustaan esittämiinsä henkilöihin.

Näyttelijä Jukka Puotila vaikuttaa Keisarin salaisuuden lehdistönäytöksen jälkeen hullaantuneelta. Saulin ja Eskon hahmoja ääninäytellyt Puotila on juuri nähnyt elokuvan ensimmäistä kertaa, eikä voi peitellä ihastustaan esittämiinsä henkilöihin.

-- Varsinkin Sauliin tykästyin. Itse valtiaita tehdessä olen oppinut tuntemaan hänet vain raa"asta politiikasta, mutta elokuvassa hän oli todella lämmin ja inhimillinen. Mutta satua, satuahan tämä tietysti oli, hän heittää puolitosissaan.

Koska Keisarin salaisuudessa äänitettiin ensiksi dialogi, ääninäyttelijät eivät nähneet esittämiään hahmoja eivätkä elokuvan miljöötä. Ohjaaja-tuottaja Riina Hyytiä korostaakin, että näyttelijätyöllä on ollut voimakas osuus.

-- Äänitys oli todella tärkeä vaihe, kun hahmoihin piti puhaltaa oikeanlaiset tunnelmat ilman kuvia. Pienen Hömppä-tytön äänen kohdalla mentiin niin pitkälle, että hahmo luotiin enimmäkseen sen pohjalta, mitä kaksivuotias Anna Bentley äityi studiossa improvisoimaan.

-- Toiverepliikkejä oli toki valmiina, mutta lopulta mentiin sen ehdoilla, mitä Anna sattui tokaisemaan leikkimisen lomassa, Annan äiti Leena Mäenpää-Bentley kertoo.

Niinpä Hömppä useaan kertaan "tahtoo syliin" tai vaatii, että "mennään kotiin". Nyt kolmivuotias Anna oli elokuvan katsomisen jälkeen huvittunut: -- Toi ei vielä sillon osannut sanoa ärrää!

Ilmoita asiavirheestä