Oulu Jos viikonlopun ja alkuviikon öinä on selkeää, kannattaa tähyillä taivaalle. Leonidien meteoriparvi on aktiivinen lauantaista alkaen ja huipun ennustetaan olevan tiistaina 17.11. illansuussa. Tällöin saattaa näkyä muutamia kymmeniä tähdenlentoja tunnissa.
Meteoriparvessa on kyse siitä, että Maapallo kulkee komeetta Tempel-Tuttlen jälkeensä jättämän hiukkasvanan halki. Kun nämä keskimäärin hiekanjyvästen kokoiset komeetankappaleet osuvat Maan ilmakehään, ne palavat tähdenlentoina.
Maan osuessa hiukkasvanan tiheimpiin osiin voidaan havaita todellinen meteorimyrsky. Parhaimmillaan voi nähdä tuhansia tähdenlentoja tunnissa.
Komeetan radasta johtuen leonidien esiintyminen on komeimmillaan 33 vuoden välein, ja tällöin aina muutamana vuonna peräkkäin. Edellinen vilkkaampi kausi koettiin 1998-2002. Yhdysvaltalaisastronomi Jeremie Vaubaillon ennustaa kuitenkin tiistaille jopa 500 meteoria tunnissa. Hän pohjaa arvionsa laatimaansa tietokone-ohjelmaan, joka laskee hiukkasvanojen sijainteja ja Maan liikkeitä.
Leonidit näyttävät tulevan Leijonan tähtikuvion suunnalta, mutta niitä näkyy koko taivaalla. Ilmatieteen laitoksen kertoma on tähtiharrastajan kannalta kuitenkin masentavaa: pilvisiä öitä riittää koko viiden vuorokauden ennusteen mitalla.