Janne Ahonen teki väkevän paluun kotimaiseen mäkihypyn eliittiin Ounasvaaran Ensilumen kisoissa. Muovimäen Suomen mestaruuden voittanut Ahonen ponkaisi kauden ensimmäisessä lumikisassa toiseksi. Kisan voiton vei Ahosen seurakaveri, Lahden Hiihtoseuran Ville Larinto 4,5 pisteen erolla.
- Jos ensimmäinen hyppyni (91,5) olisi mennyt vähänkään sinnepäin, muilla ei olisi ollut jakoa tässä kisassa, Ahonen totesi.
Ahosen mukaan kisan toinen hyppy oli ihan ok. Se kantoi 97,5 metriin ja oli kilpailun pisin.
- Ensimmäisessä hypyssäni oli samanlaista kompurointia kuin harjoituksissa heikoimmillaan, Ahonen arvioi.
Ahonen ei osannut sanoa, miten pitkälle jälkimmäinen hyppy olisi riittänyt kansainvälisessä seurassa.
Larinto uusi kilpailussa vuoden takaisen kärkisijansa Ounasvaaralla. Silloin olivat jaossa myös SM-mitalit.
Kolmanneksi Ounasvaarassa ponnisti Puijon Hiihtoseura Matti Hautamäki. Hän hävisi Larinnoille 13,5 pistettä.
Hautamäen mukaan Suomen mäkijoukkueen edustusmiehistön neljälle paikalle on tarjolla enemmän kovatasoisia hyppääjiä kuin aikaisemmin.