Yhdysvallat ja Kiina vakuuttavat pyrkivänsä todellisiin päästövähennyksiin. Presidentti Barack Obaman mukaan Yhdysvaltain tavoitteena on ilmastosopimus, joka supistaisi kasvihuonekaasujen päästöjä heti.
Obama tapasi aamulla Kiinan presidentin Hu Jintaon Pekingissä. Obama sanoi myöhemmin, että Kööpenhaminan kokouksen on johdettava konkreettisiin tuloksiin. Hänen mukaansa poliittinen julistus ei enää riitä.
Yhdysvaltain ja Kiinan osuus maailman päästöistä on noin 40 prosenttia.
Obama ja Hu puhuivat myös muun muassa ihmisoikeuksista ja yuanin arvosta. Yhdysvaltain mielestä yuania pidetään tarkoituksella liian heikkona, mutta Kiina on kieltäytynyt vahvistamasta valuuttaansa. Obama kehottaa Kiinaa neuvottelemaan Tiibetin maanpakolaishallituksen kanssa. Hänen mielestään keskustelut dalai-laman edustajien kanssa pitäisi saada käyntiin mahdollisimman pian.
Tuhannet ihmiset kerääntyivät Tiananmenin aukiolle Pekingissä seuraamaan Obaman vierailua.
Ilmastokokousta ensi kuussa isännöivä Tanska vaatii Yhdysvalloilta merkittäviä päästöleikkauksia, jotta uusi ilmastosopimus saataisiin aikaiseksi.