Bin­go­jen kul­ta-ai­ka on ohi

Bingojen huippuaikoina 1970- ja 1980-luvuilla pelipaikan saattoi löytää Oulun keskustasta yhtä helposti kuin nykyään pitserian. Useat urheiluseurat pitivät bingoja keskustassa ja lähiöissä.

Vastikään Helsingistä Ouluun muuttanut Petro Repo kulutti aikaa Pyrinnön bingossa Oulun Pelikeskuksessa tiistaina. "Tarkoituksena ei ole voittaa, vaan jännittää. Tämä on mukavampaa kuin hedelmäpelin p
Vastikään Helsingistä Ouluun muuttanut Petro Repo kulutti aikaa Pyrinnön bingossa Oulun Pelikeskuksessa tiistaina. "Tarkoituksena ei ole voittaa, vaan jännittää. Tämä on mukavampaa kuin hedelmäpelin p
Kuva: Moilanen Jukka-Pekka

Bingojen huippuaikoina 1970- ja 1980-luvuilla pelipaikan saattoi löytää Oulun keskustasta yhtä helposti kuin nykyään pitserian. Useat urheiluseurat pitivät bingoja keskustassa ja lähiöissä. Niitä oli esimerkiksi OTP:llä, Kärpillä ja Lipolla. OLS sulki kesäkuun alussa kaksi bingoaan Tuirassa ja Albertinkadulla, seurajohtaja Samuli Niskanen kertoo.

"Tuiran bingo menestyi pelin kulta-aikaan hyvin, mutta asiakkaat ovat kaikonneet. Sekä Tuiran että Albertinkadun bingot olivat niin sanottuja automaattibingoja, polettihalleja, jotka ovat selvästi menettäneet suosiotaan. Lappubingo on suositumpaa eikä kolmen bingon pitäminen ollut kannattavaa", Niskanen kertoo.

OLS:in bingon lisäksi Rotuaarilla toimii bingo Oulun Pyrinnön pitämässä Oulun pelikeskuksessa. Pyrinnön bingo toimi aiemmin Formian talossa nimellä X-Bingo.

Kolmas bingo on Peli-Suomi ry:n omistama Hallituskadun Finnbingo, jossa pelinjärjestäjinä ovat urheiluseura Turun Weikot ry ja oululainen harrasteurheiluseura 45 All Stars ry.

Myös nuorisoseuroilla ja työväentaloilla on järjestetty bingoja, mutta tilaisuudet ovat hiipuneet. Esimerkiksi Korvenkylän nuorisoseuralla oli tapana järjestää joulun alla kinkkubingoja ja pelejä muulloinkin, mutta ne loppuivat kymmenisen vuotta sitten järjestäjien puuttuessa.

"Toiminta on Finnbingossa ollut kannattavaa, vaikka välillä on ollut huonompiakin vuosia. Valtiovalta voisi kyllä katsoa suopeammin ja antaa meidän luovuttaa voitot rahana. Näin bingo voisi elpyä", Turun Weikot ry:n toiminnanjohtaja Kari Impivaara toivoo.

Lain mukaan bingossa ei saa kuitenkaan rahavoittoja maksaa. Pelissä voi voittaa esimerkiksi ostokortteja tai tavaroita. Rahavoitto ratkaisisi monta pulmaa, arvioi sisäasiainministeriön hallitusneuvos Jouni Laiho.

"Kuponkipeli on kallista, byrokraattista ja hankalaa eivätkä myöskään kaupan keskusliikkeet pidä siitä ollenkaan. Moni asia olisi hoidettavissa yksinkertaisemmin, jos palkinnoksi saisi rahaa, mutta tämä vaatisi jonkinlaisen bingojen kattojärjestön", Laiho pohtii.

Rahapelijärjestelmä on rakentunut lakisääteisesti kolmelle taholle; RAY, Toto ja Veikkaus ovat ainoat, jotka saavat antaa rahapalkintoja. Näiden tuotot menevät yleishyödylliseen tarkoitukseen, kun taas bingopelien tuotot menevät paikalliseen toimintaan.

"On haluttu tehdä selvä jako paikallisen ja valtakunnallisen välillä. Jos bingopeli saataisiin järjestettyä katto-organisaatioksi, ongelmallista olisi, kuka tähän järjestöön voisi tuhansista ja tuhansista nykyisistä yhdistyksistä kuulua", Laiho sanoo. Rahapalkintojen suhteen ongelmia voisi Laihon mukaan tulla myös EY-tuomioistuimessa. Toiminta ei saa esimerkiksi tapahtua kilpailulle altistetussa ympäristössä.

Ilmoita asiavirheestä