Il­ma­ki­ta­ra­mes­ta­ruus Ja­pa­niin

Vuoden 2006 ilmakitaramestariksi leivottiin lopulta äärimmäisen tiukan kisan jälkeen japanilaisedustaja Ochi Yosuke "Dainoji".

Dainojin voitokas vääntö.
Dainojin voitokas vääntö.
Kuva: Moilanen Jukka-Pekka

Vuoden 2006 ilmakitaramestariksi leivottiin lopulta äärimmäisen tiukan kisan jälkeen japanilaisedustaja Ochi Yosuke "Dainoji". Kisa ratkesi myöhään perjantai-iltana.

Ochi Yosuke "Dainoji" Japanista valloitti sekä yleisön, että tuomariston sydämet. Ensimmäisellä kierroksella Dainoji veivasi Jet-yhtyeen Are Gonna Be My Girl -kappaleen voimin. Toisella kierroksella kisan kymmenen parasta "soittivat" tuoreen Lordi-biisin Who´s Your Daddy?.

Japanilla oli kisassa vahva edustus, sillä loppukilapilussa väänsi peräti kolme nousevan auringon maan ilmakitaristia.

"Missä on vessa", uteli japanilainen ilmakitaristi Takeshi "the Samuri" Kongochi selvällä suomenkielellä noustuaan perjantai-iltana Club Teatrian lavalle maailmanmestaruuskisojen ensimmäisellä kierroksella. "the Samuri" veti klassisella musiikillä höystetyn ilmakitarashown, joka oli myös tuomariston ja erittäin kansainvälisen yleisön mieleen.

Läsnä olleet saivatkin todistaa tapahtuman taiteellisen tason nousun. Enää pelkkä hevirenkutus ja pitkän tukan heiluttelu eivät olleet kunniassa vaan meno lavalla oli melkeinpä teatraalista. Koreografioita ja maneereita oli selvästi mietitty ja harjoiteltu.

Toki joukossa oli myös perinteisen ilmakitaroinnin nimiin vannovia soittoniekkoja. Tuomariston mielestä uudet ideat ja tuore ote olivat kuitenkin valttia.

Ilmakitarataiturit esiintyivät pienemmälle yleisölle kuin aikaisemmin, sillä katsojia oli selvästi alle tuhat. Esiintyjien taiteellinen taso oli kuitenkin aikaisempaa korkeampi Tunnelmakin nousi kattoon, vaikka Teatrian katto on korkealla.

Katso video: Windows Media, lataa | suoratoisto

Ilmoita asiavirheestä