Hannala kuo­riu­tuu vanhaan lois­toon­sa

Hietasaaren tunnusmerkki Hannalan huvila alkaa näyttää arvonsa mukaiselta. Rakenteet on uusittu ja ulkoseinissä hohtaa jo kaunis alkuperäinen hennosti vihertävä sävy. Kuuluisa pitsitornikaan ei enää kukerra kaikissa sateenkaaren väreissä.

Hannalaa korjataan pääosin Oulun aikuiskoulutuskeskuksen omina töinä, mutta alan parhaiden asiantuntijoiden ohjauksessa. Myös museo on yhteistyössä mukana.
Hannalaa korjataan pääosin Oulun aikuiskoulutuskeskuksen omina töinä, mutta alan parhaiden asiantuntijoiden ohjauksessa. Myös museo on yhteistyössä mukana.
Kuva: Pekka Ala-aho

Hietasaaren tunnusmerkki Hannalan huvila alkaa näyttää arvonsa mukaiselta. Rakenteet on uusittu ja ulkoseinissä hohtaa jo kaunis alkuperäinen hennosti vihertävä sävy. Kuuluisa pitsitornikaan ei enää kukerra kaikissa sateenkaaren väreissä.

Työläs ja tarkkuutta vaativa remontti ei kuitenkaan ole vielä lähellekään valmis, vaan työt jatkuvat vielä ainakin reilun vuoden.

Kuiva kesä on ollut remontille suotuisa ja töissä ollaan jopa hiukan aikataulusta edellä. "Rakenteet ja perustukset on nyt tuettu sillä lailla, että kyllä sen pitäisi siinä säilyä vähintään pari sataa seuraavaa vuotta", lupaa Oulun aikuiskoulutuskeskuksen rehtori Ilpo Mäki.


Alkuperäiseen asuun


Ulkoseinistä on kuorittu pois lukemattomia maalikerroksia ja tilalle vedetään uutta väriä alimman kerroksen mukaan. On vaikea tarkkaan arvioida, miltä ajalta vanhin kerros on, sillä vuonna 1859 rakennettu huvila oli aluksi jonkin aikaa hirsipinnalla ja laudoitettiin vasta myöhemmin, kertoo rakennustöitä johtava Kari Pääaho.
Ulkoseinissä riittää vielä maalaustöitä tälle syksylle, mutta samalla jatketaan sisäpuolen remonttia. Jo nyt osa sisäkatoista ja lattioista on valmiina, mutta esimerkiksi keittiön lattioiden valu puurungon päälle on tekemättä. Entiset uunit jouduttiin purkamaan, mutta ne on korvattu samanlaisilla uusilla pönttöuuneille, joihin on kiinnitetty alkuperäiset luukut.

Portaissa on sen sijaan vielä korjaamista. Myös möljän puoleisen parveke teettää töitä. Saattaa olla, ettei sitä pystytä avaamaan yleisölle, sillä kaiteissa ei ole tarpeeksi korkeutta nykyisten turvamääräysten mukaan.

Niin ulko- kuin sisätilojen kunnostuksessa on koitettu hyödyntää kaikki alkuperäinen, mitä on voitu. Varsinkin sisällä se on kuitenkaan vaikeaa, sillä talo oli jo toivottoman huonossa kunnossa. Esimerkiksi hirsiseinää jätetään kuitenkin malliksi joihinkin kohtiin näkyville. Muutoin tehdään uutta, mutta vanha henki säilyy, vakuuttaa Mäki.

Hyvästä esimerkistä käy vaikkapa talon tapettien valinta. Ne on päätetty tehdä sapluunalla Hannalan alkuperäisten mallien mukaan. Ne taas kaivettiin esiin vähän samaan tapaan kuin rakennuksen värikin: poistamalla päältä uudemmat - tässä tapauksessa 15 tapettikerrosta.

Yllätyksiltä ei vanhan talon korjauksessa tietenkään säästytty. Pahimmat kosteusongelmat muhivat odottamatta siivessä, johon oli aiemmin tehty jonkinlainen korjaus ja jossa myös asuttiin rakennuksen siirtyessä aikuiskoulutuskeskukselle. "Luulimme, että selviämme siellä vähemmällä työllä, mutta siellä odottivatkin kaikista suurimmat purkutyöt", harmittelee Mäki.



Uudisrakennus yhä toiveissa


Huvilan ympärille on kaavailtu myös kahta puoliympyrän muotoista matalaa uudisrakennusta.Ne ovat edelleen suunnitelmissa, mutta rakennusaikataulu on vielä auki, eikä rahoitustakaan ole vielä järjestynyt.

Alunperin eläteltiin toivoa muun muassa EU-tuesta, mutta Mäki arvelee, ettei sieltä kuitenkaan rahaa heru.

"Meidän rahoitettava lisärakennus itse ja siihen täytyy nyt kehitellä ratkaisua. Ajatuksena oli, että osa kaupungin keskustassa olevia toimintoja voitaisiin siirtää Hannalaan, mutta kaikki Paras-hankkeet ja muut voivat heilauttaa meitäkin, joten tällaisia investointipäätöksiä ei voi tehdä kovin kauas etukäteen."

Vanhaan Hannalaan on tulossa kahvila ja kokoustiloja. "Kesällä se olisi pääasiassa pistäytyjien käytössä. Luulisin, että ohikulkijoiden on kiva poiketa vaikka kuistilla kahvilla. Lisäksi taloon tulee pari ihan reippaan kokoista kokoustilaa."

Myös tarjoilut järjestyvät talon puolesta, sillä Hannalaan tulee myös keittiö.

Ilmoita asiavirheestä