Helsingin pörssiviikko päättyi mollivoittoisesti. OMXH-yleisindeksi laski puolisen prosenttia 6 244 pisteeseen.
Markkinoilla kuultiin tänään synkkiä talousennusteita. Palkansaajien tutkimuslaitos PT arvioi, että Suomen teollisuus elpyy taantumasta niin hitaasti, ettei tuotanto edes vuonna 2011 palaa viime vuoden tasolle.
Nokian osake laski puolitoista prosenttia. Matkapuhelinjätti kertoi tänään suunnittelevansa jopa 230 työntekijän vähentämistä Oulun tuotekehitysyksiköstä.
Muun muassa askartelutarvikkeita myyvä kauppaketju Tiimari oli yksi päivän nousijoista. Yhtiön osake nousi reilut viisi ja puoli prosenttia.
Myös metsäyhtiöt olivat nousussa. Sekä Stora Enso että UPM nousivat molemmat puolisen prosenttia.
Vaihtoa pörssissä kertyi noin 406 miljoonaa euroa.