Vettä keit­tä­mään myös Mänt­sä­läs­sä

Mäntsälässä on anettu kehotus keittää ruoka- ja juomavesi. Terveysviranomaiset antoivat ohjeen heti, kun vesijohtovedestä oli rutiinitarkkailussa löydetty koliformibakteereita. Saman tien aloitettiin verkostoveden suojaklooraus kunnan molemmilla vedenottamoilla.

Keittokehotus koskee liki 10 000:ta asukasta kunnan keskustassa ja Sälinkäällä, mutta ei eteläistä Mäntsälää, jonka vesiosuuskunta saa vetensä Tuusulasta.

Terveysvalvonnan johtaja Mari Lassila toteaa, että kuva tilanteesta tarkentuu huomattavasti tiistaina. Silloin saadaan lisätietoa viime perjantain näytteistä sekä alustavaa tietoa maanantain kokeista.

- Tärkeintä olisi nyt tietää, onko vesi puhdasta vedenottamoilla. Jos Lukon ottamolla esiintyy ongelmia, Mäntsälä tulee ilmeisesti toimeen Ojalan ottamon kapasiteetilla. Ojalan sulkeminen olisi suurempi pulma.

Toistaiseksi ei tiedetä, mistä bakteeripitoisuuksia on verkostoveteen päässyt. Koliformibakteerit viittaavat suolistoperäisen tai muutoin likaisen veden sekoittumiseen juomaveden joukkoon.

Ilmoita asiavirheestä