Sotilasliitto Naton johtamat Isaf-joukot ovat entistä kovempien paineiden alla Afganistanissa, missä kriisinhallintaoperaatio on kietoutunut Yhdysvaltain armeijan käymään hyökkäyssotaan. Ennätyssuuri oopiumisato on vahvistanut Taleban-liikkeen asemaa, ja tavallisen kansan luottamus Isaf-joukkoja kohtaan hupenee.
30 000 sotilaan Isaf-joukkojen oli alunperin määrä voittaa Afganistanin kansa puolelleen rakentamalla teitä ja kouluja. Heinäkuun lopussa tehtävät muuttuivat, kun Yhdysvaltain johtaman koalition joukot sulautettiin Etelä-Afganistanissa monikansalliseen Isaf-operaatioon. Lokakuun aikana myös Itä-Afganistan, missä liittouma vielä taistelee itsenäisesti, siirtyy Isaf-komentoon. Jo nyt Isaf-tunnusten alla käydään avointa hyökkäyssotaa.
Isaf-operaatioon osallistuu satakunta suomalaista, joiden toiminta-alueilla pohjoisessa ja Kabulin lähistöllä suurin osa asukkaista vielä luottaa rauhanturvaajiin. Epäluulon ja yhteenottojen kuitenkin pelätään lisääntyvän sitä mukaa kuin väkivalta Etelä-Afganistanissa muuttuu raaemmaksi.
"On vaikea vakuuttaa ihmisille, että on heidän puolellaan, jos on juuri pommittanut heidän kotiaan", lontoolaisen tutkimuslaitoksen puolustusasiantuntija Christopher Langton huomauttaa.
Lähes 30 ulkomaalaista sotilasta on kuollut Afganistanissa sen jälkeen, kun liittouman joukot sulautettiin Isaf-operaatioon. Seuraavat kuukaudet tuovat lähes varmasti mukanaan uusia uhreja, kun sotilaat pyrkivät valloittamaan Kaakkois-Afganistanin lainsuojattomia seutuja.
Kapinallisten lisäksi Isaf-joukoilla on vastassaan vaikutusvaltaisia huumekauppiaita. YK:n arvioiden mukaan tämän vuoden ennätyssato tuottaa yli kolmen miljardin dollarin arvosta voittoa maan huumekuninkaille, joista moni rahoittaa Taleban-liikettä.
"Pyydän Nato-joukkoja tuhoamaan heroiinilaboratorioita, hajottamaan avoimet oopiumitorit, hyökkäämään huumekuljetusten kimppuun ja tuomaan suuret kauppiaat oikeuden eteen", YK:n huume- ja rikostoimiston johtaja Antonio Maria Costa luetteli tiistaina Brysselissä vaatimuksiaan.
Natoa sota kahdella rintamalla epäilyttää. Iskut oopiumiviljelmiä vastaan lisäävät väistämättä katkeruutta Afganistanin maaseudulla, missä vaihtoehtoisia tulonlähteitä on tarjolla vain harvalle. Siihen sotilasliitolla ei ehkä ole varaa.