Suomalaisista rintasyöpäpotilaista jo 88 prosentin ennustetaan olevan elossa viiden vuoden kuluttua syövän toteamisesta. Syöpäjärjestöjen keskiviikkona kertoma luku on Euroopan kärkeä.
Rintasyöpä on naisten yleisin syöpäsairaus ja se yleistyy edelleen. Vuosittain uusia tapauksia tulee noin 4 000. Naisista joka kymmenes sairastuu rintasyöpään. Hoidot voivat olla raskaita.
Rintasyövän sairastaneita naisia on Suomessa noin 44 000. Mitä pikemmin syövän löytää, sitä helpompi sitä on hoitaa. Nykyisin useimmat rintasyövät voidaan havaita röntgentutkimuksissa jo pienikokoisina.
Roosa nauha -kampanjan tiedotuspäällikkö Satu Lipponen sanoo, että Suomessa 50--59-vuotiaiden naisten mammografiaseulonnat toteutuvat hyvin, mutta 60--69-vuotiaista naisista vain vajaa kolmannes pääsee yhteiskunnan järjestämään seulontaan.
Osalla potilaista syöpä on paikallinen ja sitä hoidetaan poistamalla kasvain ja hoitoa täydennetään sädehoidolla.Tänä vuonna leikkauksista noin 60 prosenttia tehdään rintaa säästävästi. Lisäksi voidaan antaa lääkkeitä, joilla pyritään estämään syövän uusiutuminen.
-- Sädehoitotekniikat ovat kehittyneet, sädehoito voidaan kohdistaa aiempaa paremmin syöpäkasvaimeen, sanoo syöpätautien erikoislääkäri Petri Bono Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta. Hän puhui Biotec 2006 -tapahtumassa Helsingissä.
Toisilla potilailla rintasyöpä on levinnyt esimerkiksi luustoon. Tutkijat kehittelevät parhaillaan lääkkeitä, joilla pyritään rauhoittamaan levinnyt syöpä ja estämään sen kasvu. Vuonna 2004 rintasyöpään kuoli 800 naista.