Kuhmon karhunkuvaushaaskoilla kihisevät kärpäsentoukkien lisäksi tunteet. Kainuun ympäristökeskukselle ja Kuhmon terveysvalvontaviranomaisille on kerrottu, että sianruhoja löytyy pitkin metsiä, jopa puroista ja hetteistä.
Kainuun ympäristökeskuksen johtaja Heikki Aronpää sanoo, että vielä on aikaista arvailla, johtavatko tapaukset tutkintapyynnön tekemiseen poliisille.
"Kyllä tässä nyt on selvästi aikamoinen kädenvääntökisa luontoyrittäjien ja metsästäjien välillä. Me lähdemme käymään näillä haaskapaikoilla ja selvitämme itse, mikä tilanne on. Viikon päästä voidaan jo varmasti tehdä johtopäätöksiä siitä, onko jäte-, vesi- tai terveydensuojalakia rikottu", Aronpää sanoo.
Karhunkuvauskojuja on noussut Kuhmon metsiin nopeaan tahtiin, sillä kysyntää retkille riittää. Aronpää uskoo, että suurin osa kuvauspaikoista on hoidettu niin, ettei vaaraa ympäristölle koidu.
"Ministeriöltä kaivataan selvää kannanottoa asiaan. Paikallisviranomaisten taas on pyrittävä luomaan pelisääntöjä olemassa olevien lakien ja määräysten mukaan", Aronpää tähdentää.