Ruotsin kuningaspari päätti torstaina kaksipäiväisen vierailunsa Vaasassa. Vaikka tiukkaan päiväohjelmaan olikin ahdettu tiedettä, taidetta sekä yritys- ja kouluvierailuja, kuningaspari edusti tottuneesti iltapäivään saakka.
Kuningatar Silvia ojenteli saamiaan lahjoja ja kukkakimppuja takavasemmalle kiihtyvää tahtia, mutta iloinen hymy ja vilkutus ei jäykistynyt hetkeksikään. Esimerkiksi Mussorin vammaisten lasten koulussa Silvia otti jokaista lasta kädestä ja puhutteli heitä.
Päivän ohjelma alkoi Åbo Akademista, jossa kuningasparille sekä presidentti Tarja Haloselle puolisoineen esiteltiin Vaasan yliopistoelämää ja suomenruotsalaista mediaa. Kuningatar Silvia ja presidentti Halonen olivat pukeutuneet hauskasti lähes vastavärisiin jakkupukuihin: Silvialla poltettua oranssia, Halosella mintunvihreää. Hattua ei ollut kummallakaan.
Åbo Akademista kuninkaallisten matka jatkui Pohjanmaan museon uuteen perusnäyttelyyn, jonne Kaarle XVI Kustaa ja Silvia pääsivät tutustumaan ensimmäisten kutsuvieraiden joukossa. Sen jälkeen kuninkaalle esiteltiin kaasumoottoreita Wärtsilässä ja Silvia jatkoi Mussoriin. Iltapäivällä kuningaspari tapasi vielä mediaa.
Tästä huolimatta tarkoin suunniteltu vierailu hujahti Kaarle Kustaan mielestä hetkessä.
Silta Merenkurkun yli
ei ole realistinen
Kuningasvierailua seurasi kahden päivän ajan lähes sata median edustajaa. Tikanojan taidekodissa tiedotusvälineitä kiinnosti paitsi kuninkaan kännykkämerkki, myös hänen aikomuksensa äänestää Ruotsin tulevissa eduskuntavaaleissa.
Rivien välistä kävi ilmi, että taktikkona kuningas omistaa sekä suomalais- että ruotsalaisvalmistajan mallit. Tosin sillä kertaa hänellä ei ollut mukana kumpaakaan.
Eduskuntavaaleissa kuningas ei aikonut äänestää, koska se ei olisi ollut hänen mielestään oikein. Tyhjää lappua hän ei aikonut jättää, mutta laskennan tulosta hän aikoi kylläkin seurata tarkasti televisiosta.
Ajatusta Merenkurkun yli kulkevasta sillasta kuningas ei sen sijaan pitänyt realistisena. Hänen mielestään ratkaistavana on tärkeämpiäkin kysymyksiä ja ongelmia, kuten globalisaatioon, energiaan ja Itämereen huonoon tilaan liittyvät kysymykset.
Vaasasta Uumajaan kulkeva silta on kyselyissä saanut kannatusta etenkin Pohjanmaalla ja Västerbottenin läänissä Ruotsissa.
Kaikki ei ole julkista
Kuningasparilta udeltiin myös heidän suhteestaan julkisuuteen. Vastauksesta kävi ilmi, että edes julkisuudessa elävä kuningasperhe ei siedä kaikkea, ja kuninkaan mielestä julkisuudella on oltava rajansa. Tavat ja kulttuurikin täytyy ottaa huomioon.
Silvian mielestä kyse on myös siitä, että hekin ovat vanhempia, jotka haluavat pitää huolta lapsistaan.
- On kunnioitettava muita ihmisiä ja osoitettava heille huolenpitoa ja lämpöä. - Mielestäni jopa meillä pitää olla perheenä oikeus saada sitä kunnioitusta, jota me osoitamme muille, Silvia toivoi.
Ehkä juuri siksi kuningas vastasi vastakysymyksellä uteluun, oliko hovissa odotettavissa pikaisia kihlajaisuutisia: - Mikä sitten on pikaista?
Silvia kertoi kuitenkin hienoista ylpeyttä äänessään, että prinsessa Victoria on yksivuotisella diplomaattikurssilla ja prinssi Carl on assistenttina Ruotsin tunnetuimmalla luontovalokuvaajalla Mattias Klumilla. Prinsessa Madeleine työskentelee puolestaan YK:n lastenjärjestön Unicefin projekteissa, muun muassa kidnapattujen lasten auttamiseksi.