Suo­ma­lai­nen raskas teol­li­suus ostaa suun­nit­te­lua In­tias­ta

Suomalainen raskas teollisuus ostaa Intiasta suunnittelupalveluja, intialaisen Tooltech Software -yhtiön johtaja Atul Khanna kertoi perjantaina Helsingissä.

Suomalainen raskas teollisuus ostaa Intiasta suunnittelupalveluja, intialaisen Tooltech Software -yhtiön johtaja Atul Khanna kertoi perjantaina Helsingissä.

Hänen mukaansa yhtiö on saanut asiakkaikseen muun muassa Aker Yardsin, Metson ja Wärtsilän. Suomalaisyritykset hakevat näin tehokkuutta suunnitteluunsa, hän arvioi.

Suunnittelutyötä tehdään Intian lisäksi myös Euroopassa. Tooltechilla on toimistot Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa.

Suomessa yhtiöllä on tällä hetkellä töissä 26 insinööriä, mutta jo vuoden lopussa henkilökunnan määrä on tarkoitus nostaa 35:een, Khanna kertoi. Intiassa yhtiö aikoo lisätä työntekijämääränsä nykyisestä 130:sta 320:een ensi vuonna.

Ilmoita asiavirheestä