Hä­meen-Ant­ti­la ei usko laajaan selk­kauk­seen

Helsinki Helsingin yliopiston arabiankielen ja islamintutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila ei usko, että muslimien loukkaantumi

Helsinki Helsingin yliopiston arabiankielen ja islamintutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila ei usko, että muslimien loukkaantuminen Paavi Benedictus XVI:n puheesta synnyttää muslimimaissa laajempia selkkauksia.

- Luulen, että tilanne ei johda muuhun kuin pieniin mielenilmauksiin muutaman viikon ajan.

Mielenilmausten takana ovat Hämeen-Anttilan mukaan ääriryhmät, jotka pyrkivät lietsomaan reaktioita samalla tavalla kuin taannoisten Muhammadin pilakuvien julkaisun jälkeen.

Voimakas reagointi paavin puheeseen ei sinänsä ole Hämeen-Anttilan mielestä yllättävää.

- Puhetta voidaan tulkita samoin kuin pilakuvia, eli että länsimaat suhtautuvat jollakin tavalla vähätellen tai halveksien islamilaiseen maailmaan.

Hämeen-Anttilan mukaan länsimaiset tiedotusvälineet liioittelivat pilakuvien aiheuttamia reaktioita.

- Puhuttiin siitä, että jonkinlainen kriisi on tulossa. Tilanne meni kuitenkin muutamassa viikossa ohi. Uskon, että niin käy tälläkin kertaa.

Hämeen-Anttila painottaa, että odotettavissa olevat levottomuudet liittyvät vain osittain paaviin.

- Taustalla on myös islamilaisten maiden sisäinen tulehtunut tilanne.

Ongelmallista tilanteessa on se, että tietyt tahot Lähi-Idässä odottavat anteeksipyyntöä paavin omasta suusta.

- En usko että paavi lähtee mihinkään selkeään anteeksipyyntöön, mutta varmasti paavin puhemiehet Vatikaanissa tulevat jatkossakin korostamaan, että paavi ei tahtonut loukata, sanoo Hämeen-Anttila.

Ilmoita asiavirheestä