Sadat oululaistytöt kokivat lauantaina tähtihetken tavaratalo Anttilan musiikkiosastolla kun huippusuosion kynnyksellä kolkutteleva tamperelainen Negative-yhtye kävi soittamassa muutamia uuden levynsä kappaleita ja jakamassa ihailijoilleen nimikirjoituksia. Kyseessä oli tuoreen levyn markkinointikeikka.
Osa innokkaasta yleisöstä oli saapunut paikalle heti aamulla kun kauppa aukaisi ovensa, vaikka keikka oli vasta kolmelta iltapäivällä. Eturiviin piti päästä hinnalla millä hyvänsä.
Meininki ahtaaksi käyneessä paikassa oli suorastaan hurmoshenkinen muistuttaen kovasti Dingon nousun aikoja 1980-luvun alkuvuosina. Yhtyeen tunnuksiin sonnustautunut yleisö eli intohimoisesti soitannan mukana. Suosionosoitukset koettelivat kuulohermoja.
Yleisö tavaratalokeikalla oli pääosin teini-ikäistä, joskin joukkoon mahtui tytärten lisäksi myös äitejä, jotka kenties olivat aikoinaan kokemassa Dingo-huumaa. Yleisön reaktioista päätellen yhtyeellä voi olla edessään samanlainen menestys sillä erotuksella, että Negativesta ollaan kiinnostuttu myös maan rajojen ulkopuolella.
Uusi levy julkaistaan Suomen lisäksi kautta Euroopan Britanniaa lukuunottamatta, kuten myös Japanissa. Levyä seuraa laaja kotimaan kiertue. Loppuvuodesta Negative aikoo valloitusretkelle Venäjälle ja Japaniin.
Yhtyeen keulahahmo ja yleisön suuri suosikki Jonne Aaron kiitteli oululaisyleisöä vuolaasti.
"Aivan mahtavaa. Hienoa että väkeä on näin paljon", Aaron hehkutti ja yleisö palkitsi kosiskelun raikuvin aplodein.