Suomeen on syntynyt uusi luterilainen kirkkokunta. Opetusministeriö rekisteröi pari viikkoa sitten Suomen Luterilainen Tunnustuskirkko -nimisen yhdyskunnan, joka toimii muun muassa Haukiputaalla.
Uuteen kirkkoon kuuluu kaksi seurakuntaa. Toinen niistä on vuonna 1998 perustettu Haukiputaan Luterilainen Tunnustusseurakunta, toinen jo 1980-luvulta lähtien toiminut pieni Evankelisluterilainen Tunnustuskirkko. Uuden yhdyskunnan jäsenmäärä on 29. Jäsenistä 12 kuuluu Haukiputaan tunnustusseurakuntaan.
Kirkon johtaja on pastori Juhani Viitala Porvoosta, ja kakkosmies Haukiputaan seurakunnan pastori, aikuiskouluttaja Aarne Erkkilä. Haukiputaan ja Porvoon lisäksi seurakunnalla on toimintaa Helsingissä, Ahvenanmaalla, Lempäälässä ja Vaasassa.
Suomen Luterilainen Tunnustuskirkko sanoo opetuksensa olevan yhtäpitävää luterilaisten tunnustuskirjojen kanssa, koska se katsoo niiden olevan kaikilta osin Raamatun oikeaa selitystä.
Haukiputaan tunnustusseurakunnan perustajajäsenet erosivat viime vuosikymmenellä Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, koska he eivät pitäneet oikeana kirkon tekemiä ratkaisuja, muun muassa naispappeutta, uuden raamatunkäännöksen käyttöönottoa ja katolilaisten kanssa neuvoteltua vanhurskauttamisjulistusta.
Uusi kirkko kuuluu jäsenenä kansainväliseen, Saksassa vuonna 1993 perustettuun tunnustuksellisten evankelisluterilaisten kirkkojen CELC-järjestöön.
Uusia, tunnustuksellisiksi itseään kutsuvia luterilaisia yhteisöjä on syntynyt Suomeen viimeisen viidentoista vuoden aikana useita. Niiden synnyn takana on samanlaisia syitä. Kaikki ryhmät ovat toistaiseksi jääneet pieniksi, eivätkä ne ole päässeet sanottavaan keskinäiseen yhteistyöhön.