Anu Niemisen tie sulkapalloilun MM-kisojen kaksinpelissä Madridissa katkesi ensimmäisellä kierroksella. Japanin Kaori Mori voitti Niemisen 21--18, 21--11.
Mori on maailmanlistan 11:s ja sijoitettu MM-turnauksessa kahdeksanneksi. Niemisen sijaluku maailmanlistalla on 29. Nieminen piti Moria ensimmäisessä erässä lujilla, sillä suomalainen johti avauserää parhaimmillaan 17--12. Mori oli kuitenkin erän lopun palloralleissa tarkempi.
Toisessa erässä Nieminen ei enää pystynyt nostamaan peliään omalle tasolleen, joten erä luisui japanilaiselle 21--11.
-- Ensimmäisen erän voitto olisi muuttanut ottelun kulun. Peli oli sen verran hyvin hallinnassa, Nieminen kertoi.
-- Toisessa erässä lyönnit jäivät epätarkoiksi, jonka seurauksena vastustaja pääsi kuittaamaan ja hallitsemaan peliä, Nieminen lisäsi.