Maakuntahallitus on hyväksynyt Pohjois-Pohjanmaan laajakaistastrategian peruslinjaukset. Valmistelussa olevan laajakaistastrategian tavoitteena on mahdollistaa kaikille pääsy laajakaistayhteyksien pariin, kansainvälisen tayhteyksien luominen, uuden teknologian pilotit, kohtuu sähköisten palvelujen kehittäminen sekä suositukset kaaja rakentamiseen.
Maakuntahallituksen lausunnon mukaan Oulunkaaren ja Koillismaan seutukuntia lukuunottamatta vuoden 2005 loppuun mennessä Pohjois-Pohjanmaalla päästään lähes 100 prosentin laajakaistasaatavuuteen.
Suuri osa maakunnan laajakaistayhteyksistä syntyy markkinavetoisesti ja operaattorit ovat sitoutuneet yhteistyössä kuntien kanssa kattamaan myös osan syrjäseutujen kylistä.
Syrjäseudut tarvitsevat julkista tukea
Maakuntaan jää kuitenkin harvaan asuttuja reuna-alueita erityisesti Oulunkaarelle ja Koillismaalle, joissa markkinaehtoisen laajakaistan toteuttaminen on operaattoreille kannattamatonta. Näihin alueiden saaminen laajakaistan piiriin tarvitsee julkista tukea.
Pohjois-Pohjanmaan liitto on selvittämässä näiden alueiden laajakaistarakentamisen eri rahoitusvaihtoehtoja. Kyse on merkittävistä kustannuksista, sillä esimerkiksi Oulunkaaren seutukunnassa on tiedossa jo nyt 45-50 kylää, joilla on laajakaistayhteyksien tarve ja yhden kylän saaminen verkon piiriin arvioidaan maksavan noin 10 000 euroa.
Tavoitteena on aloittaa vuoden 2004 loppuun mennessä Oulunkaaren ja Koillismaan kylien yhteyksien rakentaminen niin, että myös nämä seudut pääsevät samaa vauhtia muun maakunnan kanssa nopeiden tietoliikenneyhteyksien piiriin.