Sateet ja lämpimät säät ovat parantaneet säilörehutilannetta. Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Oulun alueella vain 30--40 prosenttia tiloista joutuu tyytymään yhteen säilörehusatoon, kun pahimmillaan vain viidenneksen arvioitiin saavan toisen sadon. ProAgrian kasvutilannekatsauksen mukaan säilörehun kokonaissato jää suuressa osassa maata 60--50 prosenttiin keskimääräisestä sadosta. Sen arvioidaan riittävän välttävästi sisäruokintakauden tarpeisiin.
Kotieläintilat aikovat selvitä sisäruokintakaudesta huolellisen ruokintasuunnittelun avulla. Eläinten määrän vähentämiseen aiotaan turvautua vasta viimeisenä keinona. Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla 80--90 prosenttia maitotiloista arvioi, että säilörehu riittää sisäruokintakauden tarpeisiin ilman suurempia eläinmäärän muutoksia. Tilanne on heikompi tärkeimpien maidontuotantoalueiden ulkopuolella. Etelä-Karjalassa jopa puolet tiloista aikoo vähentää eläinmäärää noin kymmeneksellä.
Puuttuvan nurmirehun tilat aikovat korvata nostamalla lypsylehmien väkirehun osuutta. Säilörehua annetaan eniten niille lehmille, jotka tuottavat parhaiten maitoa.
Kevätviljojen puinnit lopuillaan, syysviljat kylvetty
Kevätviljat on saatu puiduksi koko maassa. Hyvät säät jatkuivat puintikauden loppuun saakka, joten myös loppusato saatiin talteen kuivana ja hyvälaatuisena. Viljakasvustot selvisivät poikkeuksellisen kuivasta kasvukaudesta ennakoitua paremmin. Viljojen kokonaissato sen sijaan jäi keskimääräistä pienemmäksi. Tilakohtaiset erot olivat tänä vuonna tavallista suuremmat.
Ruis on kylvetty koko maassa. Myös syysvehnän kylvöt ovat lopuillaan. Ainoastaan Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa kylvöt ovat vielä hieman kesken. Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Savossa ruis on jo ehtinyt oraalle lähes kaikkialla. Syysvehnästä on orastunut noin puolet Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa sekä Pohjois-Savossa lähes kokonaan.
Perunan nosto vauhdissa
Perunan sadonkorjuu on hyvässä vauhdissa koko maassa. Ruokaperunan nostot ovat edenneet ripeimmin Oulun ja Keski-Pohjanmaan alueella, jossa sadosta on ehditty korjata jo 80 prosenttia. Tärkeimmällä perunantuotantoalueellamme Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan rannikolla ruokaperunasta on korjattu noin puolet. Perunasato jää keskimääräistä pienemmäksi suuressa osassa maata.
Talviomenat kypsyvät aikaisin
Etelä-Suomessa korjataan parhaillaan syysomenalajikkeiden Kaneli, Topias, Konsta ja Juuso loppusatoa. Aurinkoisen ja lämpimän syksyn ansioista myös talviomenalajikkeet Lobo, Aroma ja Åkerö ovat kypsyneet poimintakuntoon Ahvenanmaalla ja Etelä-Suomessa.
Talvilajikkeet saadaan todennäköisesti poimittua lokakuun alkupuolella. Ensimmäiset erät tulevat kauppoihin lokakuun puolivälissä.
Vihannessato hyvälaatuinen
Kukka- ja parsakaalin sekä rapean keräsalaatin satokauden arvioidaan jatkuvan lokakuun puoliväliin. Nyt korjattavan vihannessadon saatu on hyvä, mutta sato jää tavallista pienemmäksi kuivuudesta johtuen. Varastovihannesten korjuukausi alkoi sipulin nostolla elokuun lopussa. Viimeiset erät sipulia siirretään varastoihin tällä viikolla.
Etelä-Suomessa aloitettiin ensimmäisten porkkanoiden nosto lyhytaikaiseen varastointiin viime viikolla. Täyteen vauhtiin porkkanan, punajuuren, lantun ja kiinankaalin korjuu pääsee viikon kuluessa.