Kustantamo Ooli oy julkaisi on julkaissut tänään ensimmäisen dekkarinsa. Marja Eltosen esikoisteos Laura Sarasto ja kuoleman aavistus avaa samalla Piikki-dekkarisarjan.
- Eltosen teos on kirjoituskilpailumme satoa. Kisassa oli myös muita mainioita kirjoituksia, joista kaksi julkaistaan todennäköisesti ensi vuonna, Oolin toimitusjohtaja Jorma Rinne kertoo STT:lle.
Laura Sarasto ja kuoleman aavistus -kirjassa käydään läpi keskiluokkaisen perheen aikuisten poikien ristiriitaista suhdetta vanhempiinsa, rikollisuuteen ja kuolemaan.
Loimaan Kirjapaino omistaa Ooli-kustantamon, joka vuodesta 1997 on keskittynyt pelkästään kirjojen painamiseen.
Sanat ooli ja piikki tarkoittavat vanhaa kirjapainotyökalua. Sillä kaivettiin pois väärät kirjaimet, kun sivua ladottiin.