Kiinalainen oikeusistuin tuomitsi torstaina viisi ihmistä kuolemaan osallisuudesta Sinkiangin kesäisiin levottomuuksiin, kertoi uutistoimisto Xinhua. Tuomittuja syytettiin murhista ja muista rikoksista levottomuuksien aikaan.
Kiina teloitti jo viime kuussa yhdeksän ihmistä Sinkiangin tapahtumista. Teloitetuista kahdeksan oli tiettävästi uiguureja ja yksi han-kiinalainen. Tuomittuja oli tuolloin kaikkiaan yli 20.
Väkivaltaisuudet puhkesivat muslimienemmistöisessä maakunnassa uiguurien ja han-kiinalaisten välillä heinäkuussa. Niissä sai viranomaisten mukaan surmansa lähes 200 ihmistä ja 1?600 loukkaantui.