Yksi Guan­ta­na­mon van­geis­ta ai­heet­to­mas­ti pi­dä­tet­ty

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon myöntää, että yksi Guantanamon tukikohdassa pidetyistä vangeista ei ole "vihollistaistelija" ja hänen pidätyksensä on aiheeton, kertoivat viranomaiset.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon myöntää, että yksi Guantanamon tukikohdassa pidetyistä vangeista ei ole "vihollistaistelija" ja hänen pidätyksensä on aiheeton, kertoivat viranomaiset.

Pentagonin edustajan mukaan pidätetty, jonka kansallisuutta ei kerrottu, on vapautettu ja hän pääsee lähtemään kotimaahansa muutamien päivien kuluessa. Myöskään sitä, miksi vapauttavaan päätökseen oli päädytty, ei kerrottu.

Pidätettyä pidettiin tukikohdassa vangittuna ilman oikeudenkäyntiä vuodesta 2002 saakka.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Yhdysvaltoja vankien pitämisestä tukikohdassa, jota on kutsuttu "oikeuden mustaksi aukoksi". Guantanamossa on vielä lukuisia pidätettyjä, joiden statusta ei olla määritelty sen enempää vihollistaistelijaksi kuin sotavangiksikaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä